Suomalaistutkijat selvittivät, miten tunteet vaikuttavat kehon eri osiin
Suomalaistutkijat testasivat, miten tietyt tunteet vaikuttavat kehon osiin.
Suomalaistutkijat keräsivät 701 henkilöä viiteen tutkimukseen ja pyysivät heitä värittämään siluetteja vastauksena tunteellisiin sanoihin, tarinoihin, elokuviin ja kasvojen ilmeisiin. Osallistujat käyttivät eri värejä merkitäkseen ne osat kehostaan, missä tunsivat toiminnan lisääntyvän tai vähentyvän. Siluettikuvien värityksessä ”kuumat värit”, kuten punainen, keltainen ja oranssi tarkoittivat lisääntynyttä toimintaa ja sinisen sävyt vähentynyttä mustan ollessa neutraali. Tutkijoiden yhdistäessä näin saadun materiaalin, he huomasivat selkeitä rakenteita. Tutkimuksen perusteella rakkautta ja onnea tunnetaan vahvasti läpi koko kehon ja masennus saa menettämään tuntemukset jokaisessa raajassa. Ylpeys taas saa toiminnan kasvamaan, mutta se on rajoittunut kehon yläosaan. Pelko on vahvimmillaan rinnassa ja iljetys kurkussa. Häpeissään ihmiset monesti punastuvat ja myös tutkimuksessa se yhdistettiin poskiin. Suomalaistutkimuksen päätekijä, psykologi Lauri Nummenmaa on rohkaissut kiinnostuneita kokeilemaan tutkimusta netissä, mikä onnistuu täällä. Kuvaa väritetyistä silueteista ja siitä, missä kohdissa eri tunteet tuntuvat, voit katsoa News.com.au:n sivuilta.LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia