Suola kuuluu lähes jokaisen suomalaisen ruokapöytään, ja moni lisää sitä ruokaan melkein automaattisesti. Liiallinen suolan käyttö voi kuitenkin olla terveydelle huomattavasti haitallisempaa kuin moni ajattelee.

Tuoreen analyysin mukaan runsas suolan saanti on Suomessa yksi merkittävimmistä ravitsemukseen liittyvistä kroonisten sairauksien riskitekijöistä.

Liiallinen suola kuormittaa elimistöä monella tavalla

Professorin Maijaliisa Erkkolan mukaan suolan haitat eivät liity vain yhteen sairauteen.

Runsas suolan käyttö yhdistyy erityisesti kohonneeseen verenpaineeseen ja iskeemiseen sydänsairauteen. Lisäksi se voi pahentaa useita kroonisia sairauksia ja lisätä ennenaikaisen kuoleman riskiä.

Kuva: Canva

Suolaa saadaan usein huomaamatta liikaa

Ravitsemussuositusten mukaan suolaa pitäisi saada korkeintaan viisi grammaa päivässä, eli noin teelusikallisen verran.

Monella määrä kuitenkin ylittyy selvästi.

Suurin osa päivän suolasta ei tule itse lisätystä suolasta, vaan niin sanottuna piilosuolana esimerkiksi leivistä, valmisruoista, lihajaloisteista ja juustoista.

Kun suolaa käyttää paljon, makuaisti alkaa vähitellen vaatia sitä enemmän.

Siksi vähemmän suolainen ruoka voi aluksi tuntua mauttomalta, mutta siihenkin tottuu yleensä ajan kanssa.

Kalium voi auttaa tasapainottamaan vaikutuksia

Runsaan suolan saannin haittoja voidaan vähentää lisäämällä kaliumin saantia.

Kalium auttaa elimistöä poistamaan natriumia munuaisten kautta. Sitä saa esimerkiksi kasviksista, hedelmistä, marjoista, perunasta ja pähkinöistä.

Pienillä muutoksilla voi olla iso merkitys

Asiantuntijoiden mukaan suolan vähentäminen on yksi merkittävimmistä ruokavalioon liittyvistä terveyteoista.

Jo pienet muutokset arjen ruokavaliossa voivat vähentää suolan kokonaismäärää yllättävän paljon.

Lähde: IL

Lue myös: