Stressin ja kuumeen yhteyttä on tutkittu – tulokset ovat erikoisia varsinkin naisten kannalta
Kuume johtuu monista eri syistä, mutta nyt sitäkin on tutkittu, voisiko sillä olla yhteyttä myös stressiin.
Tätä yhteyttä on alettu tutkimaan jo vuosia sitten, mutta nyt se on ylittänyt taas uutiskynnyksen. Health -sivusto on nimittäin haastatellut aiheesta kahta lääkäriä. Clevelandin klinikan perhelääkärin, Donald Fordin, mukaan stressi voi aiheuttaa punastumista, mutta myös aiheuttaa epäsuoralla tavalla kuumettakin.
”Erityisesti pitkäaikainen stressi voi heikentää tai muuttaa kehon immuunijärjestelmää, ja alhaisemmat stressihormonitasot saattavat suojata sairauksilta”, kertoo Ford.
Mutta vaikka Fordin mukaan stressin ja kuumeen välillä ei ole suoraa yhteyttä, on vuonna 2015 kuitenkin saatu jo siihen viittaavia tuloksia, joita lääkäri Takakazu Oka esittelee artikkelissaan.
Artikkelissa esitellään psykogeenistä kuumetta, jonka oletetaan johtuvan juuri stressistä. Sitä on havaittu varsinkin nuorten naisten keskuudessa, joilla korkeat ruumiinlämmön lämpötilat voidaan olettaa johtuvan ”psykologisesta stressistä”.
”Joillakin ihmisillä esiintyy korkeaa kuumetta, kun heidät altistetaan emotionaalisille tapahtumille, kun taas toisilla potilailla on jatkuvaa matalaa kuumetta, joka kestää kuukausia tai jopa vuosia joko kroonisen stressin aikana tai sen jälkeen”, tohtori Oka selittää. Hän vielä lisää tähän, kuinka psykogeenistä kuumetta potevilla ei ole ollut mitään muita mahdollisia syitä kuumeelle kuin stressitila.
Oka myöntää, että psykogeenisen kuumeen mekanismia ei ole vielä täysin ymmärretty. Hänen mukaansa kuitenkin eläimillä tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet, että psykologinen stressi voi nostaa kohteiden ruumiinlämpöä.
Koska tulokset eivät ole täysin varmoja, ei stressiä pidä pitää automaattisesti kuumeen syynä. Se johtua monesta muustakin syystä, jolloin voi olla tarve käydä lääkärissä tai ainakin soittaa terveysasemalle. Myös koronatestissä on hyvä käydä.
Lähde: Health
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Uskotko sinäkin näihin myytteihin? Lääkäri kumoaa sitkeimmät aurinkoon liittyvät uskomukset
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Hyvän isän piirteet näkyvät usein jo parisuhteessa – kiinnitä huomiota näihin merkkeihin
- Hääpäivästä ei puhuta tarpeeksi rehellisesti – nämä asiat voivat tulla yllätyksenä
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen