Yksi vaikuttava tekijä stressiin voi olla se, jos koira joutuu olemaan yksin kotona.

Jos koirasi kokee paljon stressiä, voi se uuden tutkimuksen mukaan näkyä koiran turkin ennenaikaisena harmaantumisena. Applied Animal Behavior Science -journalissa julkaistussa tutkimuksessa seurattiin 400 koiraa, jotka olivat 4-vuotiaita tai nuorempia ja niiden turkki oli tumma, jotta harmaantuminen erottuisi.

Illinoisin osavaltiossa sijaitsevan Northen Illinois Universityn tutkijat ottivat valokuvia koirista ja pyysivät niiden omistajia vastaamaan 21 kysymykseen, joilla mitattiin koirien ahdistuskäytöstä sekä impulsiivista käytöstä. Omistajat eivät tienneet tutkimuksen todellista tarkoitusta kysymyksiin vastatessaan.

Seuraavassa vaiheessa tutkijat vertaisvat kyselyn tuloksia koirien turkin harmaantumiseen. Pisteytysjärjestelmän avulla tutkijat selvittivät, että ahdistuskäytöstä omaavilla koirilla oli 40-65 prosenttia todennäköisemmin harmaantunut turkki kuonon kohdalla.

Tutkimuksessa ahdistusta ja stressiä ilmensivät muun muassa vinkuminen tai haukkuminen, kun koira jäi yksin kotiin, nurkkaan kyyristyminen ison ihmisjoukon ympärillä ja vieraiden päälle hyppiminen tai säännöllisesti hihnan vetäminen kävelyjen aikana.

Tutkimuksen tekoon osallistunut eläintieteen professori Temple Grandin sanoi, että jos koirasi on usein yksin kotona, voi se hänen mielestään olla stressin taustalla.

Jotta koiran ei tarvitsisi olla yksin, vievät osa ihmisistä Grandin mukaan koiransa “päivähoitoon”, mutta jos se ei ole mahdollista, kannattaa kokeilla esimerkiksi järjestelyä naapurin kanssa, että veisi koiran sinne hoitoon esimerkiksi työpäivän ajaksi.

Vaikka nämä asiat on hyvä pitää mielessä, ei Washingtonin yliopiston Dog Aging Projectin toinen johtaja ja professori Matt Kaeberleinin mukaan ennenaikainen harmaantuminen aina kieli koiran stressaantumisesta.

“Turkin harmaantuminen on kätevä “biomarkkeri” ikääntymiselle ja koetulle stressille, ei se kuitenkaan ole erityisen tarkka”, sanoi Kaeberlein, joka ei osallistunut tutkimukseen tekoon.

“Monet koirat ja ihmiset harmaantuvat syistä, jotka eivät liity heidän kokemaansa stressiin tai ahdistukseen”, hän jatkoi.

Grandinin mukaan tarvitaankin enemmän tutkimuksia sen määrittelemiseksi, kuinka paljon geeneillä on vaikutusta nuorten koirien ennenaikaisessa harmaantumisessa sekä siinä, miten koira reagoi stressiin.

Jos koirasi vaikuttaa stressaantuneelta, voi asiaan puuttua. Tutkimuksen tekoon osallistuneen eläinten käyttäytymisen asiantuntija Camille Kingin mukaan kannattaa varata aika eläinlääkärin tai eläinten käytöksen asiantuntijan luota ja erillaisia hoitoja on mahdollista järjestää stressin helpottamiseksi.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Lähde: Good Housekeeping, CNN

Kommentit

Kommenttia