Sisäinen lapsesi nauttii näissä matkakohteissa
Välillä sisäistä lasta kannattaa kuunnella ja antaa sille mahdollisuus päästä toviksi valoilleen.
Huffington Postin mukaan alla erityisesti alla olevat matkakohteet ilahduttavat sisäistä lastasi. 1. Keinu maailman äärissä Ecuadorissa Banosissa sijaitsee keinu, joka on tarkoitettu huimapäille. Casa del Arbolin ”Swing at the End of the World” -keinu tarjoaa upeat näköalat Tungurahuan tulivuorelle, joka on edelleen aktiivinen. 2. Hotelli puussa Monilla on pienenä ollut jonkinlainen maja rakennettuna puuhun, missä loikoilu ja leikkiminen kesäpäivinä oli hauskaa puuhaa. Tämän kokemuksen voi viedä uudelle tasolle puumajahotellissa. Seattlen ulkopuolella Yhdysvalloissa sijaitsevassa Treehouse Pointissa voi elää lapsuuttaan uudestaan. 3. 900 metrin mittainen liukumäki Yksi hauskimmista tavoista viettää aikaa lapsena on monelle ollut liukumäen laskeminen leikkikentällä. Utahissa Yhdysvalloissa samaista hauskuutta voi kokea aikuisenakin laskemalla yhden maailman pisimmän liukumäen Park City Mountain Resortissa. Liukumäellä on pituutta yli 900 metriä. 4. Disneyn puistot Tämä on aika ilmiselvä valinta listalla, mutta missä muualla voisi palautua lapsuusaikaan yhtä hyvin kuin Disneyn teemapuistoissa? Disneyn teemapuistoja on useampia, joista Suomea lähinnä oleva on Ranskassa. Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?