Sänkyä ei välttämättä kannatakaan pedata – ainakaan heti aamulla
Asiantuntijoiden mukaan sängyn petaaminen voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä.
Yleensä sängyn petaamista heti aamulla suositellaan ja sille on listattu useita hyviä syitä. Asiantuntijat ovat kuitenkin hieman eri linjoilla siitä, onko se sittenkään niin hyvä idea. Syy on pölypunkeissa, joita sängyssäsi elää keskimäärin 1,5 miljoonaa. Pölypunkit viihtyvät lämpimässä, kosteassa ympäristössä ja sänky, joka yöunien jälkeen on juurikin lämmin ja kostea, on niille oikein mainiosti kelpaava paikka. Kingstonin yliopiston tohtori Stephen Pretlove väittää, että jos jätät sängyn sijaamatta, voit päästä eroon pölypunkeista. ”Kun vuode on sijaamatta päivän ajan, se poistaa kosteutta lakanoista ja patjasta, joten pölypunkit kuivuvat ja lopulta kuolevat”, Pretlove perusteli. Good Housekeeping Instituten asiantuntija Carolyn Forten mukaan pölypunkkeja on kuitenkin kaikkialla, joten sijaamaton vuode ei hänen mukaansa vaikuta niin paljoa. Hän kuitenkin suosittelee antamaan sängyn olla hetken aikaa aamulla petaamaton, jotta osa kosteudesta haihtuu ja sänky tuulettuu – syö siis aamupalasi ensin ja petaa sänkysi vasta sitten. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?