Raskauden aikana ei kannata syödä kahden edestä – terveysriskejä sekä lapselle että äidille

Taustalla on liiallinen painonnousu raskauden aikana, mutta myös liian vähäisellä on haittavaikutuksensa.
Vanhan sanonnan mukaan naisten pitäisi syödä kahden edestä raskauden aikana, mutta Diabetologia-journalissa julkaistu tutkimus puhuu toista kieltä. Tutkimuksen mukaan jos raskauden aikana naisen paino nousee liian paljon tai liian vähän, voi sillä olla haitallisia vaikutuksia lapseen, kertoo The Independent.
Tutkimuksessa analysoitiin 905 äiti-lapsi-kaksikkoa Hong Kongissa. Tutkimuksessa ilmeni, että liiallinen painonnousu raskauden aikana lisää lapsen insuliiniresistenssin ja korkean verenpaineen riskiä.
Tämän lisäksi lapsi voi olla alttiimpi makrosomialle, jolloin vastasyntynyt on The Independentin mukaan merkittävästi keskimääräistä kookkaampi. Odottavan äidin liiallinen painonnousu raskausaikana voi myös nostaa lapsen riskiä korkeampaan painoindeksiin ja nämä kaikki voivat tutkijoiden mukaan johtaa muihin kardiometabolisiin riskeihin tulevaisuudessa.
Tutkimuksessa osallistujien painonnousua mitattiin verrattuna Institute of Medicinen (IOM) ohjeistuksiin ja tutkijat selvittivät, että odottavat äidit, joilla paino nousi enemmän kuin IOM suosittelee, saivat lapsia, joilla oli korkeampi verenpaine ja huonompi verensokerin kontrolli kuin heillä, joiden paino nousi suositelussa painohaarukassa. Tutkimuksessa ilmeni myös, että samaiset haittavaikutukset pätivät naisiin, joiden paino nousi suosituspainoa vähemmän.
The Independent kertoo, että keskimäärin tutkimuksen osallistuneiden paino nousi 15 kiloa raskauden alkamisen ja synnytyksen välisenä aikana. 41 prosentilla osallistujista paino nousi enemmän kuin suositellaan, 17 prosentilla paino nousi alle suositusten, kun taas 42 prosentilla paino nousi suositellun painohaarukan mukaisesti.
Tutkimusta johtaneen professori Wing Hung Tamin mukaan tulokset eivät tarkoita sitä, että odottavien äitien pitäisi käydä säännöllisissä punnituksissa. Hung Tam kuitenkin totesi, että on erittäin tärkeää opettaa naisia raskauden aikaisen painonnousun vaikutuksista ja hylätä teoria kahden edestä syömisestä.
”Tärkeämpää on se, että kahden edestä syöminen voi olla haitallista”, hän sanoi The Independentille.
”Raskaus vaatii 300 kcal lisää päivässä. Odottava äiti tarvitsee tasapainoisen ruokavalion, jossa tällaiset vaatimukset täyttyvät riittävien mikroravintoaineiden kera”, Hung Tam lisäsi.
”Heidän täytyy myös kuntoilla kohtalaisesti, jotta välttyvät liialliselta painonnousulta”, hän huomautti.
Vaikka tutkimuksessa keskityttiin raskauden aikaisen painonnousun haittavaikutuksiin lapsissa, Hung Tamin mukaan sillä on myös joukko terveysriskejä äidin kannalta, kuten suurempi riski tilaan, jossa äidillä on normaalia korkeammat glukoositasot.
”Näillä löydöksillä on tärkeät vaikutkset sekä ehkäisyyn että hoitoon”, tutkimuksessa todetaan.
”On tarvetta tietoisuuden lisäämiselle ja painonnousun monitoroinnille raskauden aikana”, tutkimuksen tekijät huomauttavat.
Voit tutustua tutkimukseen tarkemmin täällä.
Lähde: The Independent
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä