Raskaana oleva nainen otti päiväunet, heräsi ja sai kokea elämänsä suurimman yllätyksen
Monet haluavat kertoa muille oman synnytystarinansa. Tässä on niistä ehkä uskomattomin.
Tällä naisella on sellainen synnytystarina, että sitä on vaikea uskoa todeksi. Se ei ole mikään tavanomainen tarina siitä, kuinka paljon kipua ja epämukavuutta synnytys on aiheuttanut. Hän ei oikeastaan voi kertoa mistään sellaisesta, koska hän ei oikeastaan kokenut koko synnytystä tai ainakaan sen loppuosaa.
Nainen oli saanut epiduraalipuudutuksen, mutta nukahtanut synnytysosastolla sen jälkeen. Kun hän oli herännyt, oli hoitaja tullut juuri hänen luoksensa ja huomannut laitteen rekisteröineen naiselle suuren supistuksen naisen unien aikana. Myös vauvan syke oli menetetty sinä aikana. Hoitajan mukaan ei ollut mitään hätää, koska vauva oli todennäköisesti vaihtanut mahassa paikkaa.
Naista pyydettiin kääntymään, jotta vauvan syke löydettäisiin taas. Kun nainen kääntyi, hän näki vieressään vauvan. Vauva olikin tullut jo ulos sinä aikana, kun nainen oli nukkunut. Yhtäkkiä huoneeseen alkoi tulla lääkäreitä ja hoitajia lisää. He tarkistivat vauvan ja kaikki oli kunnossa.
Nainen jakoi tästä tilanteesta tällaisen videon TikTok-palvelussa, ja sitä ovat jo monet kummastelleet. Joku vitsaili, että vauva hoiti itse itsensä ulos. Yksi halusi tietää mitä kaikkea kivunlievitystä naiselle oli annettu, koska nainen oli pystynyt nukkumaan vauvan synnytyksen ajan.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen