Räppi on suomalaisten mieleen: Spotify listasi vuoden kuunnelluimmat artistit ja kappaleet
Suoratoistojätti on julkistanut myös listat kansainvälisesti eniten kuunnelluimmista artisteista ja kappaleista sekä käyttäjien henkilökohtaiset listat niin kuluneesta vuodesta kuin koko vuosikymmenen osalta.
Spotify on paljastanut tämän vuoden kuunnelluimmat artistit sekä kappaleet niin meillä kuin maailmalla. Listan perusteella suomalaisten mieleen on etenkin räppi, sillä Suomen kolme kuunnelluinta artistia tekevät kaikki räppiä.
Niin Suomen kuunnelluimman artistin titteli kuin kuunnelluin kappale meni tänä vuonna JVG:n nimiin. Spotifyn mukaan JVG:tä kuunneltiin Suomessa artisteista eniten ja rap-kaksikon Ikuinen vappu -kappale on vuoden 2019 kuunnelluin kappale Suomessa.
Suomen kuunnelluimpien artistien listalla toisena on jo uransa lopettanut Cheek ja kolmantena Pyhimys. Räppäreiden jälkeen listalla on suurta kansainvälistäkin suosiota nauttiva musiikkimaailman tulokas, joulukuussa 18 vuotta täyttävä Billie Eilish ja top 5:n täydentää kesällä kaksi keikkaa Helsingin Malmilla heittänyt Ed Sheeran.
Kansainvälisellä listalla kuunnelluimman artistin tittelin sai Post Malone, joka on Suomen listalla kuudentena. Toisena kansainvälisellä listalla on Billie Eilish ja kolmantena lokakuussa Helsingissä esiintynyt Ariana Grande, joka on Suomen listalla seitsemäntenä.
Señorita ja bad guy kuunnelluimpien kärkeä
JVG:n Ikuisen vapun jälkeen Suomen kuunnelluin kappale tänä vuonna oli Billie Eilishin bad guy -hitti. Kolmantena kuunnelluimpien kappaleiden listalla on Shawn Mendesin ja Camila Cabellon Señorita, neljäntenä kesällä Ilosaarirockiin saapuvan Tones and I:n Dance Monkey ja viidentenä STEREO:n Vuosien päästä (feat. Etta).
Kansainvälisellä listalla Señorita oli Spotifyn mukaan kaikista kuunnelluin, kun taas bad guy on listalla toisena. Kolmanneksi eniten on kuunneltu Post Malonen ja Swae Leen Sunflower-kappaletta, joka oli mukana Spider-Man: kohti Hämähäkkiversumia -elokuvassa.
Neljäntenä kansainvälisesti kuunnelluimpien kappaleiden listalla on Ariana Granden 7 rings ja viidentenä Lil Nas X:n ja Billy Ray Cyrusin Old Town Road. Old Town Road oli valtava hitti ympäri maailman, mutta yllättävää kyllä, se ei yltänyt Suomen kuunnelluimpien kappaleiden tämän vuoden listalla edes top 10:n joukkoon, vaan on sijalla 13.
Näiden kuunnelluimpien artistien ja kappaleiden listojen lisäksi Spotify on julkaissut käyttäjien henkilökohtaiset vuosilistat. Löydät omasi selaimella täältä ja Spotify-sovelluksesta hakusanalla Wrapped 2019, jonka kautta löydät kuunnelluimmat kappaleesi niin pian päättyvän vuoden kuin koko vuosikymmenen ajalta.
Alla vielä kootusti sekä Suomen kuunnelluimpien artistien ja kappaleiden top 10 -listat että kansainvälisesti kuunnelluimpien artistien ja kappaleiden top 10 -listat. Artikkelin yltä voit katsoa Suomen kuunnelluimman kappaleen musiikkivideon.
Vuoden 2019 kuunnelluimmat artistit Suomessa:
- JVG
- Cheek
- Pyhimys
- Billie Eilish
- Ed Sheeran
- Post Malone
- Ariana Grande
- Eminem
- Gettomasa
- SANNI
Koko listan löydät kuunneltavaksi täältä.
Vuoden 2019 kuunnelluimmat kappaleet Suomessa:
- JVG – Ikuinen vappu
- Billie Eilish – bad guy
- Shawn Mendes & Camila Cabello – Señorita
- Tones and I – Dance Monkey
- STEREO – Vuosien päästä (feat. Etta)
- Gettomasa – Muijii stadis
- MKDMSK & Pyhimys – Surullinen klovni
- Ariana Grande – 7 rings
- Teflon Brothers – Harmaa rinne
- Arttu Wiskari – Suomen muotoisen pilven alla
Koko listan löydät kuunneltavaksi täältä.
Vuoden 2019 kuunnelluimmat artistit kansainvälisesti:
- Post Malone
- Billie Eilish
- Ariana Grande
- Ed Sheeran
- Bad Bunny
- Khalid
- J Balvin
- Drake
- Ozuna
- XXXTENTACION
Koko listan löydät kuunneltavaksi täältä.
Vuoden 2019 kuunnelluimmat kappaleet kansainvälisesti:
- Shawn Mendes & Camila Cabello – Señorita
- Billie Eilish – bad guy
- Post Malone & Swae Lee – Sunflower – Spider-Man: Into the Spider-Verse
- Ariana Grande – 7 rings
- Lil Nas X & Billy Ray Cyrus – Old Town Road
- Ed Sheeran – I Don’t Care (with Justin Bieber)
- Post Malone – Wow.
- Lewis Capaldi – Someone You Loved
- Daddy Yankee & Snow – Con Calma
- Lady Gaga & Bradley Cooper – Shallow
Koko listan löydät kuunneltavaksi täältä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?