Pettämissivuston perustaja: "Täydellinen suhde voi pelastaa liittosi"
Suositun pettämissivuston perustajan mukaan kumppanin pettäminen voi pelastaa liiton, kunhan salasuhteesta ei jää kiinni.
Ashley Madison -pettämissivuston perustaja Noel Biderman kertoi, että hän ei rohkaise ihmisiä olemaan uskottomia vaan hän vain tarjoaa teknologian, jotta salasuhteen voi pitää salassa. Miehen perustama pettämissivusto tarjoaa mahdollisuuden naimisissa oleville miehille ja naisille löytää suhteen ulkopuolisen petikumppanin. ”Uskottomuutta oli paljon ennen kuin minä tulin maailmaan. Ainoa rohkaisuni on, että sanon ihmisille tavan täydelliseen salasuhteeseen olevan samalla tavalla ajattelevan tapaamisen lisäksi se, että ei jää kiinni”, uskottomuuden keisariksi itsensä tituleerannut Biderman kommentoi brittilehti Metron mukaan. Biderman itsekin on naimisissa ja hän on rehellinen asemastaan. ”Jos seuraavan vuosikymmenen aikana seksielämäni katoaa, ei minua kiinnosta olla selibaatissa”, hän kertoi. ”Minulla on mahtavat lapset, suurperhe, jota vaalin, olen hyvin menestynyt ja minulla on mahtavia koteja enkä ole tehnyt töitä sen takia vain seksin takia. En hankkisi avioeroa, joten, jos seksi loppuisi, kokeilisin suhdetta”, Biderman päätti. Lähde: MetroLUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi