Pariskunnat riitelevät enemmän nälkäisinä
Tutkijat yhdistivät alhaisen verensokerin avioriitoihin.
Tutkijat seurasivat 107 avioparin verensokerin tasoja ja voodoo-nukkejen avulla heidän aggressiotasojaan ja saivat selville, että ne, joilla oli alhaisin öinen verensokeri, laittoivat eniten neuloja kumppaniaan edustavaan voodoo-nukkeen. Tutkijat yhdistivät tällä tavoin alhaisen verensokerin pariskuntien väliseen vihamielisyyteen. Tutkijoiden mukaan pariskuntien kannattaisikin keskustella arkaluontoisista aiheista päivällisen yhteydessä, mutta vielä parempi olisi päivällisen jälkeen. ”Missään nimessä arkaluontoisista aiheista ei kannata keskustella tyhjällä vatsalla”, tutkijat sanoivat. Tutkijat selvittivät aihetta myös laboratoriossa, missä tehdyissä kokeissa ne osallistujat, joilla oli alhaisin verensokeri, olivat halukkaimpia soittamaan kumppaninsa korville äänekkäitä ja vastenmielisiä ääniä pelin aikana, jota he pelasivat kumppaninsa kanssa. Tulokset olivat Newserin mukaan samankaltaisia huolimatta siitä, kuinka vahvaksi pariskunta kuvaili avioliittoaan. Lääketieteen professorin mukaan alhainen verensokeri voi laukaista hormoneja, jotka tekevät ihmisistä aggressiivisia ja ärtyisiä. ”Luultavasti säännöllisemmät ja terveellisemmät ateriat voisivat parantaa parisuhteen dynamiikkaa”, professori kommentoi Newserin mukaan Bloomberg-julkaisulle ja painotti, että neuvontaa pitäisi harkita, jos parisuhteessa olevilla on diabetes. Lähde: NewserLUE MYÖS:
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Tällainen kipu jalassa on vakava varoitusmerkki – lääkäri kehottaa lähtemään heti päivystykseen
- Maustekaapin tuttu aarre auttaa pitämään painon kurissa
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Suosittu pesuväline voi tehdä saunassa pahaa jälkeä – jätä se suosiolla pois
- Naiset kertovat tunnistavansa huonon seksikumppanin jo kaukaa – tästä he sen päättelevät