Paina tätä kohtaa kehostasi ja ahdistava olo helpottuu
Se ei ole mikään mukava tunne, kun ahdistaa ja tuntee olonsa ylikuormittuneeksi. Sellaisesta tunteesta haluaa mielellään päästä eroon ja nopeasti.
Se ei onnistu ihan tuosta vain, että olo tuntuu taas normaalilta. Mutta jos käytät näitä The List -sivuston ohjeita apuna, palautuminen voi onnistua yllättävän helposti. Kyseessä ei ole pelkästään sellainen neuvo, joka liittyy rauhalliseen hengittämiseen. Mutta sitäkin kannattaa kokeilla. Rentouta ensin olkapääsi, jonka jälkeen hengittele rauhallisesti syvään sisään ja ulos nenän kautta.
Sivustolla esitellään myös toinen rauhoittumistapa, joka liittyy akupainantaan. Se voi auttaa sinua rauhoittumaan ja se parantaa henkisen terveyden lisäksi myös fyysistä terveyttä.
Kun haluat poistaa ahdistavan ja ylikuormittumisesta johtuvaa tunnetta, sinun pitää painaa kädestäsi tietystä kohdasta, samalla kun hengität rauhallisesti. Tämän kohdan nimi on akupunktiossa Sydän 7. Se sijaitsee lähellä ranteen ja käden kohtaamispaikkaa, jossa tunnet sellaisen luisen poukamana vieressä olevan kärjen. Purista sitä noin minuutin ajan, niin eiköhän ahdistus ala helpottaa.
On myös toinen kohta, jonka painaminen auttaa. Se on nimeltään Jintang, ja se sijaitsee nenän ja otsan välissä. Paina ja hiero samalla siitä kohti ylös ja alas etu- ja keskisormella. Tämän pisteen painaminen voi lievittää ahdistusta, unettomuutta ja montaa muuta asiaa. Sen painelu ja hierominen rentouttaa sinut hetkessä.
Lähde: The List
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi