Onko seksin jälkeinen vuoto normaalia? – joskus on ja joskus ei
Joillakin naisilla voi tulla vuotoa seksin jälkeen. Milloin seksin jälkeinen vuoto on normaalia ja milloin ei?
”Joskus on syytä mennä käymään lääkärissä, mutta kyse voi olla ihan normaalista vuodosta”, kertoo Gynekologi Alyssa Dweck. Hänen mukaansa silloin se on ainakin normaalia, jos kyse on ensimmäisestä seksikokemuksesta, koska silloin vuoto johtuu todennäköisesi immenkalvon repeytymisestä. Vuotoa tulee joko heti tai muutaman tunnin kuluttua seksin harrastamisesta.
Jos kyse ei ole ensimmäisestä seksikokemuksesta, silloin vuoto voi olla vakavaakin. Silloin voi olla kyse jostakin sukupuolitaudista, kuten HPV, klamydia, tippuri ja trikomoniaasi. Vuotoa voi tulla myös, jos on hiivatulehdus. Myös kohdunkaulassa ja kohdussa olevat polyypit voivat aiheuttaa ylimääräisiä vuotoja, joita voi esiintyä esimerkiksi juuri seksin jälkeen.
Jos kyseessä voisi olla jokin lääkärinkäyntiä vaativa asia, kannattaa todellakin käydä tarkistuttamassa asia lääkärissä. Ja jos vuoto vain pahenee ja samalla tulee muitakin oireita esimerkiksi huimausta, silloin kannattaa jo kiirehtiä lääkärille tai jopa mennä heti ensiapuun.
Mistä seksin jälkeen oleva vuoto voi olla peräisin?
Kun seksin jälkeen tulee vuotoa, se voi olla peräisin esimerkiksi kohdunkaulasta, johon on tullut haava. Silloin ei yleensä ole kyseessä mikään vakava lääkäriä vaativa vuoto. Normaalia vuotoa voi tulla myös kohdun sisältä, josta voi irrota seksin takia limakalvoa, joka olisi tullut myöhemmin ulos vasta kuukautisten aikaan.
Seksinjälkeisiä vuotoja tulee helpommin varttuneilla naisilla. Naisten ikääntyessä estrogeenitasot laskevat kehossa, joka tekee emättimen kudoksista herkempiä ja ne repeytyvät helpommin.
Lähde: Stay at Home Mum
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Stressaatko jatkuvasti? Nämä 9 tapaa vain pahentavat oloasi entisestään
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Helppo Nutella-kakku syntyy mikrossa 3 minuutissa
- Tässä on vaarallinen lause, jota äiti ei koskaan saisi sanoa lapsestaan
- Kaada vodkaa pesukoneeseen – sillä on vaikutus, jota et olisi uskonut
- Haluatko pudottaa painoa? Tee tätä asiaa kaksi kertaa viikossa 10 minuutin ajan
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Kävele näin monta askelta, jos haluat laihtua yhden kilon
- Näihin 4 asiaan mies kiinnittää naisessa ensimmäisenä huomiota – joukossa yllätyskohta
- 10 pahaenteistä lausetta – nämä voivat olla merkki siitä, että mies miettii eroa
- Jos mies tekee nämä 11 tekoa, tiedät että hän rakastaa sinua
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä