Onko parisuhteesi hajoamispisteessä? Näiden 5 askeleen avulla voit vielä pelastaa suhteesi

Vaikka suhteessasi olisi vaikea vaihe, ei sen tarvitse aina merkitä eroa.
Joskus suhteessa tulee eteen vaihe, jolloin tuntuu, että ette tee mitään muuta kuin riitele keskenänne. Saatte myös olla, ette edes riitele, mutta olette kumpikin sulkeutuneita, ettekä juuri jaa asioita toisillenne. Tämä on oikeastaan vielä pahempi vaihtoehto kuin itse riitely.
Mutta kannattaako vaikeassa vaiheessa erota, vai voiko suhteen vielä pelastaa? Usein voi, jos kumpikin on valmis tekemään töitä suhteen eteen.
Seuraavat viisi askelta auttavat pelastamaan suhteenne.
- Muistot
Muistojen voima on todella merkittävä. Niiden avulla voimme palata entisiin hyviin hetkiin ja tuntea ne uudelleen. Yrittäkää muistella suhteenne alkuaikoja yhdessä ja muistelkaa ensimmäisiä treffejänne, ensimmäistä suudelmaanne ja niiden tuomaa jännitystä. Nämä yhteiset muistot voivat tuoda perhoset takaisin vatsaanne. - Aktiivinen kuuntelu
Aktiivinen kuuntelu merkitsee, että keskityt kuuntelemaan toista, katsot häntä silmiin ja varmistat, että ymmärrät, mitä hän oikeasti tarkoittaa. Antakaa toisillenne jakamaton huomionne ja näyttäkää, että kuuntelette toisianne tuomitsematta. Tämä auttaa sekä ongelmien ratkaisuun, että tuo läheisyyttä suhteeseenne. - Treffit
Teillä saattaa olla todella kiireinen aikataulu ja arkenne on täynnä tylsiä velvollisuuksia. Tuntuu, että työt, kotiarkareet ja kenties lapset vievät kaiken aikanne. Varatkaa kuitenkin tästä lähtien aikaa toisillenne, ja menkää yhdessä ulos treffeille säännöllisesti. Älkää vain tyytykö nuokkumaan sohvalla verkkareissa, vaan laittautukaa toisianne varten ja nauttikaa toistenne seurasta kodin ulkopuolella. - Tarkista odotukset
Jos suhteessa on tyytymättömyyttä, selvitä, mistä se kumpuaa. Onko teillä esimerkiksi aivan epärealistisia toiveita ja odotuksia toisianne kohtaan? Jos haluat pelastaa suhteenne, älä etsi vain virheitä kumppanistasi, vaan mieti, kohtaavatko teidän kummankin odotukset realiteettien kanssa. - Tehkää töitä yhdessä
Jos olette jo noudattaneet kohtia 1–4, olette jo aika hyvässä vaiheessa. Nyt teidän pitää vain muistaa, että teidän tulee tehdä töitä suhteenne eteen yhdessä. Olette tiimi, ja kummankin teistä täytyy haluta pelastaa suhde yhtä paljon.
Ottakaa neuvot käyttöön, jos suhteessanne on menossa hankala vaihe!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Priscilla du Preez, Unsplash
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä