Jopa 15% naisista on joskus kärsinyt alapään kroonisesta kiputilasta, jonka aiheuttajana on oireyhtymä nimeltä vulvodynia.

Vulvodynia aiheuttaa kipua ja kirvelyä alapään limakalvoilla. Emättimen koskettelu ja yhdyntä saattavat olla jopa mahdottomia kivun vuoksi tai kipua voi ilmetä vasta yhdynnän jälkeen. Kipu voi myös vaihdella kuukautiskierron mukaan. Yhtenä oireena voi myös olla ns. vaginismi, jolloin lantionpohjan lihakset jännittyvät tahdosta riippumatta, joka aiheuttaa kivun.

Nainen sängyssä_preview

Näistä oireista kärsivän tulee hakeutua lääkäriin.

Vulvodyniasta kärsivä voi kokea tavallisen gyneoklogisen tutkimuksenkin liian kivuliaana, jolloin perinteinen sisätutkimus ei ole aina välttämätöntä. Gynekologin tulee kuitenkin todeta vulvodynia ja sulkea pois muut mahdolliset tulehdukset tai sairaudet.

Itsehoitona vulvodyniaan on käytetty ihonhoitoöljyä, jolla kosteuttaa limakalvoja.  On tärkeä oppia rentouttamaan lantionpohjalihakset tarvittaessa fysioterapeutin opastuksella. Apuna voi käyttää myös puudutegeelejä. Perushoitona on hyvä muistaa alapään pesu korkeintaan kerran päivässä pelkällä vedellä, jotta saippuat eivät kuivata herkkiä limakalvoja. Myös pikkuhousun suojia ja liian tiukkoja housuja tulee välttää.

Mikäli itsehoito ei tuota tulosta on olemassa muitakin hoitokeinoja.

Esimerkiksi hoitona voidaan käyttää kipulääkkeitä, jotka auttavat hermokipuun. Jos kipujen taustalla epäillään olevan ulkosynnyttimien muuttunut vastustuskyky ja herkistynyt reaktio hiivasientä kohtaan, voi pelkästään hiivasienilääkkeet helpottaa oireita. Avun voi löytää myös lantionpohjan lihasten sähköhoidosta, joka auttaa vähentämään lihasjännitystä. Viimeisenä keinona harkitaan kirurgista hoitoa, jolloin pyritään poistamaan kivulias limakalvo- tai ihoalue.

Lähde: Terveyskirjasto

Kommentit

Kommenttia