Onko hän kykenemätön rakastamaan? – 12 selkeää merkkiä siitä
Sellaisiakin ihmisiä on valitettavasti olemassa, jotka eivät ole kykeneväisiä rakastamaan. Se on vielä valitettavan yleistä.
Jos ihminen ei kykene rakastamaan itseään, ei hän kykene silloin rakastamaan toistakaan ihmistä. Kun ensin oppii rakastamaan itseään, vasta silloin se onnistuu toistakin ihmistä kohtaan. Syitä rakastamattomuuteen löytyy useampia. Ne voivat liittyä lapsuuden ikäviin kokemuksiin, edellisissä suhteissa koettuihin traumoihin tai siihen, että on vain persoonaltaan sellainen.
Mietitkö jotain tiettyä henkilöä ja sitä, että eikö hän osaa rakastaa? Tässä alla on 12 merkkiä siitä, että hän ei todellakaan vain pysty rakastamaan.
1. Hän syyttää usein muita tekemistään virheistä
2. Hän ei ota vastuuta tekemistään virheistä
3. Hän esittää usein tekosyitä
4. Hän antaa helposti periksi
5. Hän ei selkeästi halua kasvaa ihmisenä
6. Hänen viestintätaitonsa ovat puutteelliset
7. Hän ei osaa näyttää tunteitaan
8. Hän vaikuttaa onnettomalta
9. Hän vetäytyy itseensä
10. Hän ei rakasta itseään
11. Hän välittää liikaa muiden mielipiteistä
12. Hänellä on selkeästi jokin tunteisiin liittyvä häiriö
Rakkaus tuo elämään iloa, vaikka usein myös surua! Mutta sellainen ihminen, joka ei kykene rakastamaan, elää melko onnettoman elämän.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen