Tämä on hyvä uutinen kaikille, jotka pitävät Cabernetistä mieluummin kuin cardio-treenistä.

Kahden punaviinilasillisen juominen ennen nukkumaanmenoa voi todella olla ”taikapilleri”, joka auttaa laihtumaan, väittää Washington State yliopiston ja Harvardin lääketieteellisen koulun tutkimus. Tämä johtunee siitä, että punaviinissä on resveratroliksi kutsuttua polyfenolia, joka muuttaa ns. valkoisen rasvan, ns. ruskeaksi rasvaksi. Tätä ns. ruskea rasvaa elimistö käyttää helpommin energiaksi, sanovat WSU:n tutkijat.

Tätä uskomatonta väitettä tukee Harvardin toinen tutkimus, jossa tarkasteltiin 20 000 naista 13 vuoden aikana. Tutkimuksessa todettiin, että ne naiset, jotka joivat kaksi lasillista viiniä päivässä, olivat 70 prosenttia vähemmän ylipainoisia. Mikä mieletön vaikutus ”yömyssyllä” voikaan olla!

On myös todettu, että resveratroli auttaa vähentämään ruokahalua, mikä tarkoittaa sitä, että yhden tai kahden punaviinilasillisen jälkeen, on paljon pienempi riski ilta- tai yösyöpöttelylle.

Jos punaviini ei ole sinun juttusi, on hyvä tietää, että muita tärkeitä resveratrolin lähteitä ovat myös alkoholittomat versiot, kuten mustikat, mansikat ja viinirypäleet.

Jaa, jos punaviini on intohimosi!

Lähde: Pure Wow