Nämä teot voivat tehdä eroamisesta entistä ikävämpää – 6 asiaa, joita kannattaa välttää

Nämä yleiset virheet voivat tehdä eroamisesta vain entistä pahempaa.
Parisuhteen päättäminen ei ole yleensä helppo tilanne kummallekaan osapuolelle ja jättämistä pohtivan voi olla vaikea tietää, miten hoitaa ero niin, ettei jätetyksi tuleva osapuoli kärsi tilanteesta paljon. Glamourin mukaan on kuitenkin tekoja ja strategioita, jotka tekevät parisuhteen päättämisestä entistä enemmän epämiellyttävää sekä jätetyn että jättävän osalta.
Emotionaalisen hyvinvoinnin asiantuntija ja psykoterapeutti Katherine Schafler sekä deittailuvalmentaja ja kokenut matchmaker Lori Salkin kertoivatkin, mitkä ovat yleisiä virheitä, jotka vain pahentavat eroamista ja miten toimia sen sijaan. Lue alta heidän neuvonsa.
Älä eroa riidan aikana
Kun tunteet käyvät kuumina, ei silloin kannata tehdä suuria päätöksiä – kuten laittaa pistettä parisuhteelle.
”Usein asioista voidaan puhua ja sopia, ja kun kumpikin osapuoli on saanut hieman aikaa ja näkökulmaa, eivät asiat yleensä vaikuta niin pahalta kuin riidan tuoksinassa”, Salkin sanoi.
”Tajuat, että pidät edelleen ihmisestä ja hän on edelleen hyvä ihminen, et vain pitänyt yhdestä asiasta, jonka hän sanoi tai teki”, hän lisäsi.
Älä odota liian pitkään
Schafler kertoi Glamourille huomanneensa, että erotessa on usein jo tiennyt jonkin aikaa haluavansa päättää suhteen. Vaikka onkin hyvä idea odottaa, kunnes olet täysin varma haluavasi todella erota, pitäisi Schaflerin mukaan niin sanotusti repäistä laastari irti heti, kun päätöksen on tehnyt.
”Koeta ymmärtää, että on kipua, jota ei voi välttää, mutta sen pitkittämistä voidaan välttää”, hän muistutti.
Älä jätä tilannetta auki
Salkinin mukaan ei kannata sanoa toiselle, että haluat pitää suhteesta tauon, jos et tiedä loppuuko tauko koskaan. Samalla tavalla ei myös kannata sanoa, että ehkä tulevaisuudessa, asioiden muututtua, yhteen palaaminen voisi olla mahdollista.
”Luota siihen, että jos eroaminen onkin lopulta virhe, löydätte tienne takaisin yhteen”, Salkin sanoi.
Ja jos et voi sitoutua eroamaan lopullisesti, älä tee sitä ollenkaan.
Älä polta siltoja
Elokuvat ja sarjat ovat voineet opettaa jättämään humalaisia viestejä vastaajaan ja polttamaan kaikki ex-rakkaalta saadut asiat, mutta todellisuudessa erotilanteet eivät juuri hyödy tällaisesta draamasta. Glamourin mukaan tutkimuskin on osoittanut, että vaikka exän stalkkaaminen Facebookissa estää toipumista, tekee välien katkominen samaa. Ja vaikka ystävänä oleminen exän kanssa heti eron jälkeen voi johtaa hankaluuksiin, käyttäytyminen aikuismaisesti voi säilyttää mahdollisuuden ystävyyteen – tai ainakin yhteyden yhteisiin ystäviin -, kun erosta on toipunut.
”Myönnettäköön, että jotkin sillat on tarpeen polttaa, mutta eteneminen hitaasti parisuhteen päättymisen ja siihen liittyvien some-todisteiden kanssa voi säästää molemmat osapuolelta suurelta määrältä draamaa”, Schafler kertoi.
Älä valehtele eron syistä
On helppo kuvitella, että silottelemalla eron syitä toinen osapuoli säästyy pahemmilta sydänsuruilta, mutta todellisten syiden piilottamisessa on riski siihen, että jätetty jää hämilleen, mikä estää asioiden saamista päätökseen. Salkinin mukaan onkin helpompaa jatkaa eteenpäin ja toipua erosta, kun tietää totuuden – rumankin sellaisen.
”Rehellisyys myös antaa toiselle osapuolelle mahdollisuuden tehdä ongelmalle jotain ja katsoa, onko kumpikin tietoisia kaikesta, missä mennään ja jos ei, se voi antaa mahdollisuuden jatkaa yhdessä ja päästä ongelmien yli”, Salkin totesi.
Jos taas eron taustalla on jotain, mille toinen osapuoli ei voi mitään, voi sen tietäminen auttaa heitä hyväksymään tilanteen sen sijaan, että hän jäisi pohtimaan, miten voisi korjata kaiken.
Älä palaa heti takaisin yhteen
Tähän sääntöön on Glamourin mukaan poikkeuskia, mutta suurin osa eron jälkeen yhteen palanneista ei pysy yhdessä ja ihmisillä on taipumus olla vähemmän onnellisia parisuhteessa uuden yrityksen aikana. Joskus eron tuntuessa kestämättömältä, voi tuntua hyvältä idealta tehdä mitä tahansa sydänsuruista toipuakseen. Valitettavasti on kuitenkin mahdollista, että sydänsurut joutuu kokemaan vain uudelleen. Schafler suosittelee Too Good to Leave, Too Bad to Stay -kirjaa heille, joilla on vaikeuksia tehdä päätös siitä, erotako vai palata takaisin yhteen.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä