Nämä ovat parhaat päivät käydä treffeillä tänä vuonna – yksi viikonpäivä on huono treffeille, mutta hyvä häille
Treffit ovat osa niin sinkkujen kuin varattujenkin elämää, sillä oman kumppaninkin kanssa kannattaa käydä treffeillä.
Kun on suunnittelemassa treffejä, ei niitä välttämättä kannatakaan sopia aivan mihin tahansa ajankohtaan. Deittisovellus Safer Date ja lontoolainen astrologi Inbaal Honigman ovat nimittäin käyneet läpi vuoden romanttisimpia päiviä, kertoo Metro.
Vuoden aikana on tiettyjä päiviä, jotka ovat täydellisiä uusille aluille, kun taas toiset ovat mainioita rakkaudenjulistuksille. Jotkut päivät ovat ”rakkauspäiviä”, joista yksi etenkin kannattaa painaa mieleen, mutta on myös päiviä, joita kannattaisi välttää kokonaan.
Pidemmittä puheitta, tässä ovat parhaat päivät käydä treffeillä tämän vuoden aikana!
Älä suosi lauantaita
Metron mukaan vaikka lauantait ovat rentoutumista ja hauskanpitoa varten Honigman painottaa, ettei niitä kannattaisi suosia treffipäivänä. Norjalaiselta rakkauden jumala Freijalta nimensä germaanisissa kielissä saanut viikonpäivä perjantai sen sijaan on perinteisesti ajateltu hyväksi treffipäiväksi.
”Lauantait ovat niin vääriä treffejä ajatellen: täydellisessä maailmassa siirtäisin lauantain arkipäiväksi ja perjantait olisivat viikonlopun ensimmäinen päivä”, Honigman sanoi.
”Kypsyyden, vastuunkantamisen ja karman planeetta Saturnuksen mukaan nimetty lauantai on hyvä päivä häille, mutta kauhea treffeille”, astrologi lisäsi.
Kun Merkurius perääntyy
Astrologiassa käytetään usein ilmaisua Mercurius in retrogade, eli Merkuriuksen perääntyminen. Merkurius ja Maa kiertävät Aurinkoa samaan suuntaan, mutta Merkurius tekee oman kierroksensa selvästi nopeammin.
Kun Merkurius ohittaa radallaan oman kotiplaneettamme, se näyttää vaihtavan suuntaa ja kulkevan tavaalla takaperin. Vaihe kestää muutaman viikon ja se toistuu 3-4 kertaa vuodessa.
Astrologiassa Merkuriuksen perääntyminen tietää yleensä ikävyyksiä etenkin kommunikoinnin saralla. Tästä syystä Honigman suosittelee välttämään treffejä myös silloin, kun perääntyminen on käynnissä.
Honigmanin mukaan kaksi samaa ihmistä voi kohdata yhtenä päivänä ja keskustelu virtaa helposti eteenpäin, mutta vain päiviä myöhemmin juttelu ei sujukaan, kun perääntyminen on käynnissä. Astrologin mukaan Merkuriuksen perääntyminen tapahtuu tänä vuonna seuraavina ajankohtina:
- 1.5-2.6.
- 9.9.-2.10.
- 29.12. jälkeen
Hyvät päivät
Metron mukaan uusi- ja täysikuu ovat mainiota aikaa päättää aikeensa ja manifestoida sitä, mitä haluat jokaiselta mahdollisuudelta. Nämä ovat siis myös täydellisiä tilaisuuksia löytää rakkaus tai viedä parisuhde uudelle tasolle.
Honigmanin mukaan kuumerkit muuttuvat 2-3 päivän välein joka kuussa ja jokainen uusikuu on samassa merkissä kuin Aurinko sillä hetkellä. Esimerkiksi maaliskuun uusikuu on kuun 2. päivä ja Kalojen merkissä.
Alla on täysi lista tulevista uusistakuista tällä vuodelle sekä missä merkissä ne ovat:
- maaliskuun 2. päivä, kalat
- huhtikuun 1. päivä, oinas
- huhtikuun 30. päivä, härkä
- toukokuun 30. päivä, kaksoset
- kesäkuun 29. päivä, rapu
- heinäkuun 28. päivä, leijona
- elokuun 27. päivä, neitsyt
- syyskuun 25, päivä, raaka
- lokakuun 25. päivä, skorpioni
- marraskuun 23. päivä, jousimies
- joulukuun 23. päivä, kauris
Vuoden paras treffipäivä
Metro kertoo, että Safer Daten tutkimuksen mukaan paras päivä tälle vuodelle on 15. huhtikuuta, joka on myös pitkäperjantai.
”Se on perjantai, joka on rakkauden päivä, vain tunteja ennen täysikuuta. Aurinko on intohimoisessa, leikkisässä oinaassa ja kuu elegantissa, ylväässä vaa’assa”, Honigman kommentoi.
”Merkurius on suorassa luotettavassa härässä ja Venus kaloissa, joka on yksi romanttisimmista tähtimerkeistä”, hän jatkoi.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Pyöriikö kolmenkympin kriisi mielessä? 8 syytä, miksi sille ei ole syytä
- Varoitus: nämä iskurepliikit todellakin aiheuttavat myötähäpeää
- Ero voi tuoda mukanaan paljon hyviä asioita – tässä 8 niistä
- Moni nainen sortuu samaan virheeseen heti kun hiukset alkavat harmaantua
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen