Yhdysvaltojen sijoittuminen kymmenen kärkeen yllätti asiantuntijat ja se on ainoa länsimaa listalla.

Thomson Reuters Foundationin tekemän tutkimuksen mukaan Intia on maailman vaarallisin maa naisille, kertoo indy100. Tämä johtuu muun muassa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, pakkotyöstä, pakkoavioliitoista ja seksuaalisesta orjuudesta.

Intia oli kärjessä myös naisten kohtaamien kulttuuristen ja perinteisten tapojen aiheuttamien riskien takia, kuten happohyökkäykset, naisten sukuelinten silpominen, fyysinen hyväksikäyttö ja lapsiavioliitot. Indy100:n mukaan valtion data osoitti, että naisiin kohdistuneiden raportoitujen rikosten määrä nousi 83 prosentilla vuosien 2007 ja 2016 välillä ja joka tunti ilmoitetaan neljä raiskaustapausta.

Intia on noussut otsikoihin useita kertoja viime vuosina naisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten takia. Aiemmin tänä vuonna kahdeksaa hindumiestä syytettiin 8-vuotiaan muslimitytön joukkoraiskauksesta ja huhtikuussa erillisessä tapauksessa 7-vuotias tyttö raiskattiin ja murhattiin häiden aikana.

”Intia on osoittanut täyttä piittaamattomuutta ja epäkunnioitusta naisia kohtaan… raiskaukset, avioliitossa tapahtuvat raiskaukset, seksuaalinen väkivalta ja häirintä, tyttölasten murhat eivät ole hellittäneet”, Karnatakan osavaltion johdon viranomainen Manjunath Gangadhara kommentoi.

”Maailman nopeimmin kasvava talous ja johtava maa avaruuden ja teknologian saralla joutuu häpeään naisiin kohdistuvan väkivallan takia”, hän jatkoi.

Muut maailman vaarallisimpien maiden top 10 -listalle päässeet maat ovat järjestyksessä seuraavat: Afganistan, Syyria, Somalia, Saudi-Arabia, Pakistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Jemen, Nigeria ja Yhdysvallat.

Indy100:n Yhdysvaltojen sijoittuminen top 10 -listalle yhtenä maailman vaarallisimpana maana naisille yllätti asiantuntijat. #MeToo- ja Time’s Up -kampanjat seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kohtaan nostivat maan ainoana länsimaana kymmenen kärkeen.

Tutkimus pohjautui maalis-toukokuun aikana tehtyyn kyselyyn, johon vastasi noin 550 asiantuntijaa Euroopasta, Afrikasta, Amerikan mantereelta, Kaakkois-Aasiasta, Etelä-Aasiasta ja Tyynenmeren alueelta. Osallistujien joukkoon lukeutui muun muassa akateemikkoja, terveydenhuollon henkilökuntaa ja kehitykseen erikoistuneita asiantuntijoita.

Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.

Lähde: indy100