Nämä ovat maailman vaarallisimmat maat naisille – top 10 -listan kärjessä Intia, myös Yhdysvallat mukana
Kuva: Fotolia
Yhdysvaltojen sijoittuminen kymmenen kärkeen yllätti asiantuntijat ja se on ainoa länsimaa listalla.
Thomson Reuters Foundationin tekemän tutkimuksen mukaan Intia on maailman vaarallisin maa naisille, kertoo indy100. Tämä johtuu muun muassa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta, pakkotyöstä, pakkoavioliitoista ja seksuaalisesta orjuudesta. Intia oli kärjessä myös naisten kohtaamien kulttuuristen ja perinteisten tapojen aiheuttamien riskien takia, kuten happohyökkäykset, naisten sukuelinten silpominen, fyysinen hyväksikäyttö ja lapsiavioliitot. Indy100:n mukaan valtion data osoitti, että naisiin kohdistuneiden raportoitujen rikosten määrä nousi 83 prosentilla vuosien 2007 ja 2016 välillä ja joka tunti ilmoitetaan neljä raiskaustapausta. Intia on noussut otsikoihin useita kertoja viime vuosina naisiin kohdistuneiden seksuaalirikosten takia. Aiemmin tänä vuonna kahdeksaa hindumiestä syytettiin 8-vuotiaan muslimitytön joukkoraiskauksesta ja huhtikuussa erillisessä tapauksessa 7-vuotias tyttö raiskattiin ja murhattiin häiden aikana. ”Intia on osoittanut täyttä piittaamattomuutta ja epäkunnioitusta naisia kohtaan… raiskaukset, avioliitossa tapahtuvat raiskaukset, seksuaalinen väkivalta ja häirintä, tyttölasten murhat eivät ole hellittäneet”, Karnatakan osavaltion johdon viranomainen Manjunath Gangadhara kommentoi. ”Maailman nopeimmin kasvava talous ja johtava maa avaruuden ja teknologian saralla joutuu häpeään naisiin kohdistuvan väkivallan takia”, hän jatkoi. Muut maailman vaarallisimpien maiden top 10 -listalle päässeet maat ovat järjestyksessä seuraavat: Afganistan, Syyria, Somalia, Saudi-Arabia, Pakistan, Kongon demokraattinen tasavalta, Jemen, Nigeria ja Yhdysvallat. Indy100:n Yhdysvaltojen sijoittuminen top 10 -listalle yhtenä maailman vaarallisimpana maana naisille yllätti asiantuntijat. #MeToo- ja Time’s Up -kampanjat seksuaalista häirintää ja väkivaltaa kohtaan nostivat maan ainoana länsimaana kymmenen kärkeen. Tutkimus pohjautui maalis-toukokuun aikana tehtyyn kyselyyn, johon vastasi noin 550 asiantuntijaa Euroopasta, Afrikasta, Amerikan mantereelta, Kaakkois-Aasiasta, Etelä-Aasiasta ja Tyynenmeren alueelta. Osallistujien joukkoon lukeutui muun muassa akateemikkoja, terveydenhuollon henkilökuntaa ja kehitykseen erikoistuneita asiantuntijoita. Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä. Lähde: indy100LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikä on paras ikä hankkia lapsi? Tutkimus antaa yllättävän tarkan vastauksen
- Kolottaako kankkunen? Lääkäri kertoo tehokkaimmat konstit krapulaan
- Yllättävä mitta paljastaa riskin korkeaan verenpaineeseen – voit tarkistaa itse
- Harva nainen kehtaa tunnustaa seksifantasioitaan – moni niistä on myös miesten mieleen
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä
- Näitä etunimiä annetaan nyt vauvoille – katso tämän hetken suosikit