Nämä 5 huonoa tapaa juoda kahvia vanhentavat sinua ennenaikaisesti
Kuva: Fotolia
Seuraavat kahvinjuontitavat eivät tee sinulle hyvää, vaan saavat sinut vanhenemaan normaalia nopeammin.
Lähes jokainen suomalainen aloittaa aamunsa kupilla kahvia, joten sinullakin on aamuisin todennäköisesti kahvinkeitin porisemassa. Vaikka kahvi onkin kansainvälisesti erittäin suosittu juoma varsinkin aamuisin, olemme me suomalaiset eniten kahvia kuluttavien kansojen joukossa.
Vaikka kahvi ei välttämättä ole epäterveellistä, on olemassa muutamia huonoja kahvitapoja, jotka voivat nopeuttaa ikääntymistäsi. Kahvia vois oikeilla, mutta myös väärillä tavoilla.
Jos juot kahvia seuraavalla 5 tavalla, et tee sillä itsellesi ja kehollesi palvelusta.
- Kahvi aamiaisen sijaan
Monet sanovat, että aamiainen on päivän tärkein ateria, joten sen korvaaminen kahvilla ei tietenkään voi olla hyväksi terveydelle. Useiden tutkimusten mukaan aamiaisen väliin jättäminen ja pelkkä kahvin juominen voi johtaa myös vakaviin terveysongelmiin. Aamiaisen väliin jättäminen aiheutti muun muassa kognitiivisia ongelmia, jotka normaalisti ilmenisivät vasta vanhemmalla iällä. - Sokeri kahvissa
On hyvin suuri ero siinä, juotko kahvisi mustana, vai lisäätkö siihen erilaisia lisukkeita, kuten maitoa, kermaa tai sokeria. Kaikkein pahin lisukkeista on sokeri, sillä se saa kehossa aikaan paljon negatiivisia asioita, kuten verensokerin nousua, tulehdusta ja muita ongelmia. Sokerin käyttö saa myös ihosi vanhenemaan nopeammin. - Kahvia veden sijaan
Jos korvaat kaiken veden juonnin kahvilla, on se resepti moneen ongelmaan, kuten ihon vanhenemiseen, energiatasojen laskuun ja esimerkiksi nivelvaivoihin. Juo siis aina myös lasillinen vettä jokaista kahvikupillista kohtaan. - Kahvia pitkin päivää ja yötä
Kahvi kannattaa juoda aamuisin tai kenties vielä aikaisin iltapäivästä, mutta ei enää illalla. Kahvi on stimulantti, joka tekee unestasi huonompaa. Laadukkaan unen puute puolestaan aiheuttaa nopeampaa vanhenemista kehollesi ja mielellesi. - Makeutusaineet
Moni ajattelee, että makeutusaineet ovat todella hyvä ratkaisu sokerin sijaan. Näin ei kuitenkaan missään nimessä ole, sillä niillä on huonoja vaikutuksia pitkän aikavälin terveyteesi, ja ne myös saavat kehosi ikääntymään nopeammin.
Kannattaakin siis juoda kahvi aamuisin aamiaisen kera, ilman sokeria ja muistaa juoda tarpeeksi myös vettä päivän aikana!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Eat This, Not That
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon