Nämä 10 merkkiä kertovat, että parisuhteesi tekee sinut onnettomaksi
Suhteeseen ja sen huonoihin puoliin voi helposti tottua, etkä välttämättä edes tiedosta itse, ettei suhteesi enää tee sinua onnelliseksi.
Voiko suhteessa olla onneton ilman, että oikeastaan edes tiedostaa sitä? Varsinkin, jos suhteessa ei ole suuria riitoja tai muita katastrofeja?
Vastaus on: kyllä voi. Joskus kyseessä voi olla vain pieni aavistus, joka katoaa pinnan alle, koska arkirutiininne pyörivät kaiken kaikkiaan oikein sujuvasti ja mukavasti. Vaikka kaikki onkin päällisin puolin kunnossa, saatat silti olla onneton.
Tuo pieni aavistus saattaa kuitenkin kertoa, että jotain suhteessanne on perustavanlaatuisesti pielessä. Jos epäilet että olet suhteessasi onneton, kiinnitä huomiota seuraaviin merkkeihin.
- Et ole enää oma itsesi, etkä oikeastaan enää edes tiedä, kuka olet. Olet saattanut muuttua kumppanisi vuoksi, ja olet kadottanut todellisen itsesi.
- Olet menettänyt itsevarmuutesi, etkä tunne enää oloasi hyväksi. Olet muuttunut epävarmaksi, etkä tunne itseäsi arvostetuksi.
- Olet jatkuvasti ärsyyntynyt, eikä tämä liity välttämättä edes siihen, mitä kumppanisi tekee. Olet kenties ärsyyntynyt vain siksi, että olet pinnan alla onneton.
- Laittaudut kyllä, mutta et enää kumppaniasi varten. Laittaudut kyllä, kun menet ystäviesi kanssa ulos, mutta kumppaniasi varten et enää näe vaivaa.
- Välttelet läheisyyttä hänen kanssaan, etkä halua enää viettää aikaa hänen kainalossaan, sillä se on sinusta epämukavaa.
- Olet paljon mieluummin yksinäsi, kuin vietät aikaa kumppanisi kanssa.
- Et arvosta kumppaniasi enää, etkä oikeastaan edes keksi, mikä hänessä ylipäätään viehättää sinua.
- Saatat puhua hänestä ikävään sävyyn tai paljastaa hänestä jotain negatiivista, kun vietätte aikaa yhteisten ystävien kanssa. Tämä osoittaa, ettet enää pidä teitä tiiminä.
- Et enää odota sitä, että pääset hänen luokseen. Jos sinulla on ollut rankka työpäivä, vietät mieluummin aikaa yksin, kuin rentoudut hänen kanssaan.
- Suunnittelet tulevaisuutta yksin, etkä enää ota häntä mukaan suunnittelemaan, tai ota häntä edes huomioon suunnitelmissasi.
Mitä useampaan kohtaan vastasit kyllä, sitä todennäköisemmin olet onneton parisuhteessasi. Teillä taitaa olla keskustelun paikka!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Anthony Tran, Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?