Näkymätön näkyväksi: Endometrioosin teemaviikko alkaa maanantaina poikkeusoloista huolimatta
Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolosuhteiden takia yleisöluonnet ja vertaistukitapaamiset siirtyvät verkkoon.
Endometrioosi nostetaan taas kunnolla tapetille, kun maanantaina 23. maaliskuuta alkaa valtakunnallinen Endometrioosiviikko. Teemaviikon tavoitteena on kannustaa puhumaan avoimesti ja rohkeasti gynekologisesta sairaudesta sekä siihen liittyvistä oireista, ja tuoda näkyväksi sitä, miten suurta joukkoa endometrioosi koskettaa.
Teemaviikon järjestää gynekologinen potilasjärjestö Korento ry, jonka mukaan viikon aikana keskitytään jakamaan tietoisuutta endometrioosista, jotta yhtä useampi osaisi hakeutua ajoissa hoitoon ja saisi endometrioosiin liittyvät oireet hallintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Endometrioosin diagnoosiviive on edelleen 6-9 vuotta.
Koronavirustilanteen aiheuttamien poikkeusolojen takia teemaviikon yleisöluonnet ja vertaistukitapaamiset siirtyvät verkkoon. Korento ry:n mukaan Endometrioosiviikon aikana järjestetään useita verkkotapahtumia, joiden kautta voi saada tietoa endometrioosista sekä vertaistukea muilta endometrioosin kanssa eläviltä, sekä viikon aikana on myös esimerkiksi mahdollisuus chattailla vertaisten tai endometrioosihoitajan kanssa
Viikko alkaa maanantaina pukeudu keltaiseen -päivällä, sillä keltainen on endometrioosin väri. Teemaviikon aikana torstaina 26. maaliskuuta gynekologian erikoislääkäri, LT Piritta Hynninen pitää ”Endometrioosin kivun hoito” -asiantuntijaluennon, joka välitetään livelähetyksenä Korento ry:n Facebook-sivuilla kello 18-19.30 – kaikki teemaviikon tapahtumat löydät täältä.
Teemaviikon yhtenä tavoitteena on tehdä endometrioosi näkyväksi sosiaalisessa mediassa. Korento ry haastaa kaikki osallistumaan kuvahaasteeseen koko viikon ajan ja käyttämään sosiaalisessa mediassa aihetunnisteita (hashtageja) #näkymätönnäkyväksi sekä #korentory.
Noin 200 000 suomalaisen sairaus
Korento ry:n mukaan endometrioosia, eli kohdun limakalvon sirottumatautia sairastaa noin 10–15 prosenttia hedelmällisessä iässä olevista naisista. Suomessa tämä tarkoittaa siis noin 200 000 henkilöä.
Endometrioosissa kohdun limakalvon kaltaista kudosta kasvaa kohdun ulkopuolella esimerkiksi munasarjoissa, munanjohtimissa sekä kohdun, suolen ja virtsarakon pinnoilla. Korento ry muistuttaa, että endometrioosi koskettaa siis myös heitä, joilla on kohtu, mutta jotka eivät koe olevansa naisia.
Endometrioosin oireisiin kuuluvat lamauttavat kivut monesti alavatsan, lantion tai sukuelinten alueella. Kipu voi esiintyä myös hartioissa, nivusissa tai ilmarintana, sillä pesäkkeitä voi olla muuallakin kuin vatsaontelossa.
Korento ry:n mukaan oirekuva ei ole mediaseksikäs, sillä siihen lukeutuvat myös esimerkiksi vatsan toistuva turvotus, häiriöt kuukautiskierrossa, virtsaamis- ja ulostamisoireet, pahoinvointi sekä krooninen väsymys. Kivun vuoksi yhdyntä voi olla mahdotonta.
Endometrioosi aiheuttaa kroonista kipua, heikentää sitä sairastavan elämänlaatua ja aiheuttaa lapsettomuutta. Endometrioosi ei ole kroonisena sairautena parannettavissa, mutta usein oireita voidaan tehokkaasti lievittää hormonihoidolla sekä riittävällä kipulääkityksellä ja tarvittaessa pesäkkeitä voidaan poistaa leikkauksessa.
Oikeanlaisen hoidon löytämiseen voi kuitenkin kulua pitkä aika, sillä jokaisen oirekuva on yksilöllinen; yhtä endometrioosin oireita hillitsevää hoitomuotoa ei siis ole olemassa.
Löydät teemaviikon ohjelman Korento ry:n sivuilta täällä ja Korento ry:n Facebook-sivulta löydät jaettavia kuvia sekä viikon Facebook-tapahtumia. Voit lukea lisää endometrioosista Korento ry:n sivuilta tai Terveyskirjastosta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?