Näitä 20 asiaa naiset eivät tule ikinä myöntämään miehilleen – vai oletko sinä silti mennyt?
Nainen, kaikesta ei ole pakko eikä kannatakaan kertoa omalle miehelleen.
Luottamus pysyy, vaikka kaikkea ei myöntäisikään puolisolleen. Moni nainen ei myönnä miehelleen ainakaan näitä alla olevia.
Katso, oletko sinä silti mennyt myöntämään ne ja mieti samalla, että miksi.
20 asiaa, joita naiset eivät myönnä miehilleen:
- Seksikumppanien oikeaa määrää.
- Seksuaalihistoriastaan esimerkiksi siitä, että on ollut sängyssä samaa sukupuolta olevan kanssa.
- Kuinka paljon oikeasti painaa.
- Sitä, kuinka paljon on laittanut kasvoilleen meikkiä.
- Jos rakasti jotain toista enemmän kuin häntä.
- Jos nautti seksistä enemmän jonkun kanssa kuin hänen kanssaan.
- Ettei ei ole tyytyväinen hänen vehkeensä kokoon.
- Sitä, että olo on epävarma.
- Sitä, että miettii ehkä jättävänsä hänet.
- Sitä, että katselee muitakin miehiä sillä silmällä.
- Sitä, että kertoo ystävilleen lähes kaikesta.
- Kuinka paljon rakasti ex-puolisoaan.
- Se on nautinnollista, jos mies on hiukan mustasukkainen.
- Sitä, että vertaa miestään kaikkiin ex-puolisoihinsa.
- Hänellä tulee analysoitua miestään jatkuvasti.
- Hän vakoilee häntä esimerkiksi hakee hänen tietojaan netistä.
- Hän vakoili joskus ex-puolisoaankin.
- Hän on mustasukkainen.
- Hän pitää siitä, että mies käyttäytyy kuin mies, vaikka pitääkin tasa-arvosta.
- Vaikka mies on yleensä hän, joka tekee aloittaan, hän haluaisi hypätä miehen kanssa sänkyyn jo esimerkiksi heti suhteen alussa.
Montako näistä olet miehellesi jo myöntänyt?
Lähde: Herway
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen