Naiset suosivat sinkkuna olemista miehiä enemmän – syynä parisuhteiden työläys
Kolme neljästä sinkkunaisesta ei ollut tutkimuksen mukaan etsinyt aktiivisesti parisuhdetta edellisen vuoden aikana.
Useampi sinkkunainen on tutkimuksen mukaan tyytyväisempi parisuhdetilanteeseensa kuin sinkkumiehet. Markkinatutkimusyritys Mintelin toteuttaman kyselytutkimuksen tulosten mukaan 61 prosenttia sinkkunaisista on tyytyväisiä omaan tilanteeseensa verrattuna 49 prosenttiin miehistä, uutisoi The Telegraph.
Tämä piti paikkansa etenkin yli 45-vuotiaiden naisten kohdalla: 32 prosenttia 45-64-vuotiaista sinkkunaisista oli todella tyytyväisiä elämään ilman parisuhdetta, kun taas samaan ikäryhmään kuuluneista miehistä näin ajatteli 19 prosenttia.
The Telegraphin mukaan tuloksista selvisi myös, että 75 prosenttia sinkkunaisista ei ole aktiivisesti etsinyt parisuhdetta tutkimusta edeltäneen vuoden aikana. Miesten kohdalla osuus oli kymmenen prosenttia pienempi, 65.
Syy siihen, miksi naiset ovat tyytyväisempiä sinkkuna olemiseen, on siinä, että parisuhteet ovat naisille työläämpiä. Essexin yliopiston professori Emily Grundy sanoi The Telegraphille, että naiset tekevät parisuhteissa miehiä enemmän töitä.
”On todisteita siitä, että naiset viettävät enemmän aikaa kotitöiden parissa kuin miehet ja minusta he myös tekevät enemmän emotionaalista työtä – joten he edelleen tekevät enemmän kotiaskareita ja laittavat ruokaa ja muuta sekä enemmän emotionaalista työtä”, professori totesi ja mainitsi, että naiset todennäköisemmin koettavat ratkaista ongelmia tai riitoja, joita parilla on.
Toinen vaikuttava tekijä, miksi naiset nauttivat sinkkuelämästä miehiä enemmän on se, että naiset ovat parempia olemaan sosiaalisia sinkkuna ollessaan.
”Naisilla on yleensä paremin vaihtoehtoisia sosiaalisia verkostoja ja muita uskottuja, kun taas miehillä on tapana nojautua vahvasti vaimoihinsa sitä varten ja heillä on vähemmän sosiaalisia kytköksiä”, Grundy kertoi.
”Varmasti on yleinen löydös monista tutkimuksista, että sinkkunaisilla on tapana tehdä enemmän sosiaalisia aktiviteetteja ja on enemmän ystäviä verrattuna naisiin, joilla on kumppani, kun taas miehillä se on päinvastoin – ilman kumppania olevilla miehillä on tapana tehdä näin vähemmän”, hän jatkoi.
”Joten voi olla, että naisilla on enemmän vaihtoehtoja”, professori päätti.
Lähde: The Telegraph
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää