Naiset kokevat paineita ehkäisystä: Moni tuntee olevansa velvollinen käyttämään ehkäisyä, toteaa tutkimus
Ehkäisymenetelmiä on monenlaisia pillereistä ihon alle asetettavaan kapseliin.
Seksuaaliseen hyvinvointiin keskittyvän Intiminan teettämän tutkimuksen mukaan vastuu ehkäisyn käytöstä päätyy usein naisten harteille, uutisoi Metro. Etenkin pitkäaikaiset/säännöllisesti otettavat ehkäisymenetelmät voivat johtaa siihen, että naisen odotetaan käyttävän jotakin tällaista menetelmää.
’Syötkö pillereitä?’ on yleinen naisille osoitettu kysymys. Tutkimuksen mukaan kolmannes (34 %) naisista tuntee olevansa velvollinen käyttämään ehkäisyä ja heitä hävetti myöntää, jos heillä ei ollut ehkäisy käytössä.
Metron mukaan tämä häpeä viittaa siihen, että on olemassa sanomattomia odotuksia kohdullisille olla enemmän ennakoivia ehkäisyn kanssa. Näin on siitä huolimatta, oliko tarkoituksena ehkäistä sukupuolitauteja tai raskautta.
Tutkimuksesta selvisi, että yhtä moni nainen koki velvollisuuden olevan heidän harteillaan etenkin heteroseksuaalisissa suhteissa. Alle neljännes miehistä kuitenkin oli samaa mieltä siitä, että vastuu ehkäisystä on naisilla.
Gynekologi: Selvä epätasapaino vastuussa
Metron mukaan tutkimustulokset osoittavat, että ehkäisy on yhä kiistanalainen asia ja siitä ei puhuta tarpeeksi avoimesti. Sen rinnalla on lisäksi epätasa-arvoiset ehkäisyvaihtoehdot eri sukupuolille ja niiden mukana tulevat haittavaikutukset.
Koronarokotteiden tultua käyttöön monet ihmiset huolestuivat yhden rokotteen mahdollisuudesta lisätä veritukosten riskiä. Metro kuitenkin huomauttaa, että yhdistelmäehkäisyn käytöstä syntyy suurempi tukosriski kuin kyseisestä rokotteesta, mutta samanlaista huolta ja kohua siitä ei kuitenkaan syntynyt.
Ehkäisyyn liittyvät ongelmat ovat Metron mukaan kiistämättä osa isompa sukupuoliongelmaa.
”Aikana, jolloin aikuisista on helpompi puhua avioeron kaltaisista asioista kuin ehkäisystä, meidän täytyy palata takaisin perusasioiden äärelle ja varmistaa, että lapset ymmärtävät turvallisen ja suojatun seksin tärkeyden”, Intiminan gynekologi kommentoi.
”On selvä epätasapaino siinä, kuka ottaa rastuun ehkäisystä”, hän jatkoi.
Osa suosii keskeytettyä yhdyntää ehkäisynä
Tutkimuksessa selvisi myös, että yksi kahdeksasta naisesta on valehdellut kumppanilleen käyttävänsä säännöllisesti ehkäisyä. Tämä oli yleistä etenkin nuoremmille (18-34-vuotiaille) ja yleisiä syitä siihen olivat kondomin puute tai halu vaikuttaa seksuaalisesti kokeneelta ja vastuulliselta.
Tutkimustuloksissa huolestuttavaa on se, ett peräti neljännes (25 %) oli valehdellut ehkäisyn käytöstään siinä toivossa, että tulisi raskaaksi. Korostettakoon tässä, että näin ei saisi missään nimessä toimia.
Tutkimuksen mukaan vaikka kondomien ja yhdistelmäehkäisyn käyttö olivat yleisimmät ehkäisymenetelmät, suosi 7 prosenttia keskeytettyä yhdyntää. Tohtori Shree Datta muistuttaa, että tämä epäluotettava tapa pohjautuu siihen, että tuntee kuukautiskierron hyvin, ja sen onnistumisprosentti vaihtelee.
”Vaikka se ei vaadi hormoneita tai mitään menetelmiä, saattaa sinulla olla todella rajoittunut aikaikkuna harrastaa seksiä, jos välttelet raskautta. Se ei suojaa sukupuolitaudeilta ja jotta se olisi toimiva tapa, joudut toimimaan yhdessä kumppanisi kanssa”, Datta sanoi Metrolle.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Juhlitko tulevana kesänä häitäsi? Näistä syistä morsiamet kertovat päivän menneen pieleen
- Vältä lahjapaniikki! Tässä 5 varmaa lahjaideaa äideille
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Kuusikymppiset: tämä on tärkein teko, jonka voit tehdä terveytesi eteen
- 7 merkkiä, jotka kertovat että suhde etenee liian kovaa vauhtia
- Laiskan naisen tunnistaa näistä 15 asiasta – tunnistatko itsesi?
- Tässä on suomalaisten suosikkiseksiasento – miehet ja naiset yllättävän yksimielisiä
- Näistä merkeistä tunnistat alkavan Alzheimerin taudin – varhainen vaihe voi hämätä
- Naiset myöntävät: tämä hetki paljasti, ettei suhde enää toimi
- Pyydettiinkö sinua morsiusneidoksi? Vastaa näihin kysymyksiin ennen kuin lupaudut
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Tuhmempi versio pullonpyörityksestä – 50 ideaa totuuksiin ja tehtäviin aikuisille
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Juo tätä juuri ennen nukkumaanmenoa – moni huomaa vaikutuksen jo ensimmäisenä yönä
- Tämä määrä seksiä viikossa riittää onnelliseen parisuhteeseen, kertoo tutkimus