Naisella on nerokas idea, jolla kodin pinnat saa pidettyä pitkään pölyttömänä
Pölyjen pyyhkiminen ei ole mitään mukavaa, mutta jos haluaa pitää kodin siistinä, on siihen välillä ryhdyttävä.
Imuroinnin voi laistaa, jos kotona on robotti-imuri. Valitettavasti kukaan ei ole vielä keksinyt robottia, joka pyyhkisi pölyt. Mutta nyt sellaista ei edes tarvita, koska naisella nimeltään Manjeet on nerokas idea, joka estää pölyjen kerääntymisen pinnoille tai pitää ne ainakin poissa normaalia pidempään.
Manjeet esittelee ideaansa videon avulla – hän kiillottaa samalla myös jääkaapin ovet
Manjeet on kova siivoamaan, mutta pölyjen pyyhkimisestä hän ei ilmeisesti pidä. Hän on jakanut seuraajilleen TikTok-videon, jossa hän esittelee ideansa, jonka ansiosta pölyt eivät enää laskeudu pinnoille. Kyseessä on aine, jolla hän puhdistaa ja kiillottaa kodin pintoja. Samalla kun pölyt lähtevät, jää tämä aine pinnoille estämään pölyjen uudelleentarttumista. Aine on vauvaöljyä.
Manjeet kertoo videossaan myös, kuinka vauvaöljy on eriomainen aine muuhunkin kodinhoitoon ja puhdistamiseen. Sitä voi käyttää esimerkiksi myös ruostumattoman teräksen puhdistamiseen, koska se on hyvä kiillotusaine. Kiillotus kannattaa tehdä pyörivin liikkein. Sillä voi kiillottaa myös jääkaapin ovet tai vaikka nahkaiset pinnat.
Jos pinnat jäävät liian rasvaisiksi, voidaan ylimääräinen rasva poistaa esimerkiksi talouspaperilla. Öljyä käytetään kerralla vain vähän. Manreet käyttää sitä kerralla vain pari tippaa, joka riittää suurelle alueelle.
Voit käydä katsomassa Manreetin jakaman videon täältä.
Lähde: Mirror
LUE MYÖS:
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen