Näinä viikonpäivinä nukutaan huonoimmat ja parhaimmat unet
Joudutko välillä laskemaan lampaita tai esimerkiksi lukemaan kirjaa, jotta sinua alkaisi nukuttamaan ja nukahtaisit yöunille?
Ehkä unensaaminen on vaikeaa juuri tiettynä päivänä viikossa ja se on helppoa myös aina samana päivänä viikosta? Niin käy nimittäin monille, joka saatiin selville tutkimuksen avulla. Tässä unikyselyssä oli kaksi selkeää viikonpäivää, jolloin ei saada kunnolla unta ja uni maittaa helposti.
Viikonloppu tuo monille mukanaan univaikeuksia
Kun koittaa viikonloppu, tarkoittaa se monille unenkannalta huonoja asioita. Monet menevät nukkumaan perjantai- ja lauantai-iltaisin myöhemmin kuin arkisin ja nukkuvat sunnuntaiaamuisin pitkään. Tällainen tapa saa aikaiseksi sen, että sunnuntai-iltaisin ei meinaa saada unta, kun heräämisestä ei ole vielä kulunut tarpeeksi pitkä aika. Joten sunnuntain ja maanantain välinen yö on monille yö, jolloin saadaan huonot unet. Tästä seuraava yö tulee toiseksi, kun on kyse huonosti nukutusta yöstä.
Parhaiten nukuttu yö alkaa monilla torstaina. Ehkä silloin viikonlopun aiheuttama häiritseminen unirytmiin ei enää vaikuta ja saadaan hyvät unet. Mutta sen jälkeen on taas perjantai ja on tiedossa valvomista…
Nukutko sinä viikonloppuisin eri tavalla kuin arkisin?
Lähde: Antenne Bayern
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos