Näin usein suklaata kannattaa syödä – Nämä 5 hyvää vaikutusta sillä on terveyteesi
Suklaata kannattaakin syödä useammin, kuin moni on luullut!
Moni on oppinut ajattelemaan, että suklaa on epäterveellinen herkku, jota kannattaisi pikemminkin välttää. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, ainakaan tumman suklaan kohdalla.
Suklaan on nimittäin useassa eri tutkimuksessa todettu vaikuttavan positiivisesti terveyteen, varsinkin jos syöt suklaata tarpeeksi usein.
Jos pidät suklaasta, anna siis palaa!
- Suklaa tekee hyvää sydämelle
Suklaan syöminen auttaa sydäntäsi. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että naiset, jotka söivät päivittäin yhdestä kahteen annosta tummaa suklaata, laskivat näin tekemällä sydänvikojen riskiä kolmanneksella. Eräs saksalaistutkimus puolestaan totesi, että jos syöt yhden palan tummaa suklaata päivässä, vähentää se sydänkohtauksen ja aivohalvauksen riskiä 39 prosentilla! Myös verenpaine laskee sen seurauksena. Vau! - Auttaa painon pudotuksessa
Yllättävää kyllä, mutta tumman suklaan nauttiminen tekee olosi kylläiseksi ja vähentää muiden rasvaisten, suolaisten ja sokeristen ruokien himoa, joten napostelet vähemmän! - Ehkäisee diabetesta
Kuulostaa oudolta, eikö vain? Italiassa tehty tutkimus kuitenkin osoitti, että yhden tumman suklaapatukan syöminen päivässä vähintään viidentoista päivän ajan vähensi elimistön insuliiniresistenssiä noin viidelläkymmenellä prosentilla! - Vähentää stressiä
Sveitsiläiset tiedemiehet suosittelevat, että stressin lievittämiseksi nakerretaan pieni määrä tummaa suklaata joka päivä vähintään kahden viikon ajan. Stressaavan työpäivän jälkeen, ota suklaa esiin ja nauti! Varmista kuitenkin, että se on tummaa suklaata, ei maitosuklaata. Suklaassa on oltava vähintään 70 prosenttia puhdasta kaakaota. - Aivot toimivat tehokkaammin
Voiko suklaa tehdä sinut älykkäämmäksi? Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan se voi. Tutkijat totesivat, että runsaasti flavonoleja sisältävää suklaata nauttineet ihmiset saivat korkeampia pisteitä kognitiivisissa arvioinneissa. Lisäksi toisessa Nottinghamissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että flavonolipitoisessa kaakaossa verenkierto aivoihin parani, mikä saattaa parantaa aivojen lyhyen aikavälin suorituskykyä.
Yllättäviä vaikutuksia, vai mitä?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: All Women’s Talk
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?