Seksi ja kesä eivät aina sovin hyvin yhteen, mutta näillä vinkeillä seksin harrastaminen hellepäivinäkin on miellyttävämpää.

Kun aurinko paistaa täydeltä terältä ulkona ja lämpötila on kohonnut lähelle hellelukemia tai sen yli, voi itsensä tuntea niin tahmaiseksi sekä hikiseksi, että painautuminen toisen ihmisen alastonta vartaloa vasten ei välttämättä ole se kaikista miellyttävin asia.

Seksielämää ei kuitenkaan kannata laittaa tauolle kesän lämpimien päivien takia ja vähissä vaatteissa ulkona liikkuminen sekä terassilla istuminen kylmien juomien parissa voivat hyvin saada hormonit hyrräämään niin, että seksi pyörii mielessä.

Onneksi seksin harrastamisesta pitkän, kuuman kesän aikana voi tehdä miellyttävämpää erilaisten tapojen avulla. Alla on 8 vinkkiä, joita kokeilla, jos seksi on kuumaa hyvällä tavalla eikä vain lämpimän päivän ansiosta.

Jäähdytä seksilelusi

Brittilehti Metron mukaan lasiset tai keraamiset seksilelut voidaan lämmittää tai jäähdyttää vielä voimakkaampien tuntemusten synnyttämiseksi ja helteellä viileät lelut voivat olla enemmän kuin tarpeen. Laita lelusi jääkaappiin – ei pakastimeen – tai käytä niitä lasillisessa jäävettä ennen kuin otat ne käyttöön. Muista kuitenkin varmistaa ensin, että lelusi ovat vedenkestäviä.

Jäitä suuhun suuseksin aikana

Jään laittaminen suoraan sukuelimille ei ole hyvä idea. Metron mukaan se vain sattuu ja olipa ulkona kuinka kuuma tahansa, on se aina pieni shokki, jos jää koskettaa haaroväliin. Sen sijaan suuseksin aikana kannattaa pitää jääpala suussa samalla, kun nuolee ja imee, joten kumppanisi pääsee välillä kosketuksiin viileyden kanssa ja synnyttää herkullisen kuuman ja viileän kontrastin.

Laita lakanat jääkaappiin

Seksileluyritys Bijoux Indiscretsin toinen perustaja Elisa Viegas kertoi Metrolle, että Espanjassa ihmiset usein pitävät lakanoitaan jääkaapissa, joten peiton alle meneminen ei tunnu niin helvetillisen kuumalta.

“Kuumina kuukausina Espanjassa laitamme usein lakanat jääkaappiin viilennystä varten. Vaikka satiini- ja silkkilakanat ovat seksikkäät, ne on parempi unohtaa kesän ajaksi, sillä puuvillasta tehdyt lakanat estävät sinua hikoilemasta”, Viegas vinkkasi.

Kokeile uusia asentoja

Haluaisit harrastaa seksiä, mutta et halua kumppanisi vartalon olevan suorassa kontaktissa omasi kanssa, koska on liian kuuma? Metron mukaan kannattaa kokeilla eri asentoja, joissa vartalot eivät ole niin lähekkäin: esimerkiksi lähetyssaarnaajan sijaan doggy style voi olla parempi vaihtoehto. Esileikin aikana sen sijaan kannattaa keskittyä suuseksin antamiseen ja saamiseen sen sijaan, että hyväilisi ja suukottelisi toistensa vartaloita ympäriinsä. On helpompi pitää muu kroppa viileänä, kun tarvitsee käyttää vain suutaan ja loput itsestä voi olla vaikka tuulettimen edessä viilentymässä.

Suihkuseksiä

Seksin harrastaminen suihkussa ei ehkä ole niin viehkeää kuin elokuvissa on annettu sen ymmärtää ja se voi olla hieman epäkäytännöllistä, mutta kun ulkona on helle, voi seksin harrastaminen kylmän veden alla suihkussa olla ihanteellinen vaihtoehto. Jos yhdyntä tuntuu haastavalta seisten eikä suihkussa ole muuhun tilaa, voi seksin harrastamisesta nauttia vain suuseksinkin muodossa.

Viilentävä liukuvoide

Metron mukaan markkinoilla on saatavilla lukuisia liukuvoiteita, joilla on viilentävä vaikutus ja samalla ne lisäävät herkkyyttä. Niissä on vielä se hyvä bonus, että niitä voi levittää minne tahansa keholla, joten viilentävä vaikutus tuntuu muuallakin. Kannattaa kuitenkin testata ensin pienellä alueella, miten tällainen liukuvoide vaikuttaa, sillä kaikille ne eivät sovi tai tunnu miellyttävältä.

Unohda seksin harrastaminen uima-altaalla, rannalla tai pihalla

Se voi kenties kuulostaa seksikkäältä, mutta todellisuus ei vastaa fantasiaa näiden kohdalla. Tietysti seksin harrastamista ulkona voi aina kokeilla niin halutessaan, mutta kannattaa ottaa huomioon muutamat epämiellyttävät seikat. Esimerkiksi uima-altaassa (tai ylipäänsä vedessä) seksin harrastaminen voi olla epämiellyttävää, sillä vesi ei ole kuin liukuvoide, vaan päinvastoin se huuhtoo pois emättimen luonnollisia liukateita ja tekee seksistä vaikeampaa. Uima-altaassa sekstaillessa sen sijaan veden kemikaalit voivat ärsyttää sukuelimie ja lisätä tulehdusriskiä. Rannalla seksin harrastamine tarkoittaa taas sitä, että hiekkaa joutuu joka paikkaan, mikä voi tuntua todella ärsyttävältä. Jos sinulla on oma piha, voi seksistä nauttia ulkonakin, mutta kannattaa ottaa huomioon pihalla mönkivät ötökät ja muut vipeltäjät, jotka voivat saada nautinnollisen hetken tuntumaan myöhemmin kaikkea muuta kuin nautinnolliselta, kun hyönteisten puremat ja pistot alkavat oireilla. Jos kuitenkin päätät kumppanisi kanssa puuhastella pihalla, muista suojautua auringolta ja muista, että myös sukuelimet voivat palaa auringossa, jos ne pääsevät sille altistumaan riittävän kauan – ei kuitenkaan kannata laittaa aurinkosuojaa juuri ennen yhdyntää, sillä jos se pääsee emättimen sisään, se voi Metron mukaan kirvellä todella ikävästi.

Muista terveys

Vaikka se on nautinnollista, voi seksi Metron mukaan olla rasittavaa kropalle ja yhdistettynä kuumiin päiviin, on riskinä lämpöhalvaus, nestehukka ja uupumus. Kannattaa siis muistaa huomioida lämpötila, juoda riittävästi vettä ja jos olo alkaa tuntua heikoilta tai pyörryttää, pitää silloin taukoa sekä auringosta että seksistä, kunnes olo on parempi. Tärkeää on myös muistaa suojaseksin harrastaminen, jos kyse ei ole vakituisesta kumppanista, jolla ei ole sukupuolitauteja ja aikomus ei ole laittaa vauvaa alulle.

Lähde: Metro

Kommentit

Kommenttia