Näin syntymäjärjestys vaikuttaa siihen, minkälainen ihminen sinusta tulee
Kuva: Fotolia
Sisarusten syntymäjärjestys voi vaikuttaa tulevaisuuteesi.
Sisaruksilla on tapana kinastella siitä, kuka on paras jossakin asiassa tai esimerkiksi fiksuin. Syntymäjärjestyksen vaikutusta on tutkittu monin tavoin ja olemmekin aiemmin kertoneet tutkimuksesta, jonka mukaan esikoiset ovat sisaruksiaan älykkäämpiä. Olitpa sitten perheen nuorin, keskimmäinen, esikoinen tai ainoa lapsi, voi se vaikuttaa siihen, minkälainen ihminen sinusta lopulta tulee. Alta voit lukea lisää, mitä erilaisissa tutkimuksissa on todettu syntymäjärjestyksen vaikutuksesta.Jos olet nuorin:
Työllistät todennäköisemmin itse itsesi Yksi psykologien ryhmä sai selville, että sisaruksista nuorimmille kehittyy kapinoiva luonne ja he ovat taipuvaisempia ikääntyessään ottamaan riskejä, joita itsetyöllistämisen mukana tulee. Osallistut todennäköisemmin riskialttiisiin aktiviteetteihin Tutkimuksen mukaan muut kuin esikoiset ottavat todennäköisemmin riskejä ja osallistuvat vaarallisiin urheilulajeihin. Jos siis pikkusisaruksesi on innokas lähtemään kokeilemaan laskuvarjohyppäämistä ja sinua se kauhistuttaa, voi tässä olla siihen selitys.Jos olet keskimmäinen lapsi:
Autat todennäköisemmin muita Yhden tutkimuksen mukaan keskimmäiset lapset todennäköisemmin osoittavat prososiaalista käyttäytymistä eli he ovat epäitsekkäitä ja laittavat muiden tarpeet omiensa edelle.Jos olet esikoinen tai ainoa lapsi:
Menestyt todennäköisemmin tavanomaisin keinoin Yksi psykologi on selittänyt, että ilman ympärillä olevia sisaruksia, esikoiset ja ainoat lapset kasvavat itseään fiksumpien aikuisten ympäröimänä – ja paras tapa miellyttää heitä on tavanomaisella menestyksellä. Olet todennäköisemmin johtavassa roolissa töissä Tutkimuksissa on tuotu ilmi, että esikoisista tulee todennäköisemmin poliittisia johtajia tai toimitusjohtajia. Ainoat lapset ja esikoiset yhdistävät itsensä todennäköisemmin vanhempiinsa ja viranomaisiin ja näin ollen heillä on taipumusta olla konformistisempia, taipuvaisempia akateemisuuteen ja itsevarmempia. Nämä piirteet voivat voivat tulla esiin työpaikalla, kun on kyse uralla etenemisestä.Huolimatta syntymäjärjestyksestä:
Ystävystyt todennäköisemmin sellaisen henkilön kanssa, kenen syntymäjärjestys vastaa omaasi Yhden tutkimuksen mukaan nuoremmat lapset muodostavat todennäköisemmin läheisempiä ihmissuhteita nuorempien lasten kanssa, keskimmäiset lapset toisten keskimmäisten lasten kanssa ja näin edelleen.Mitä mieltä olet yllä olevista väitteistä? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi