Lakanoiden välistä yllätetään etenkin kavereita ja perheenjäseniä.

Yli 40 prosenttia suomalaisista on yllättänyt jonkun housut kintuissa keskeltä seksipuuhia, selviää Kaalimato.comin teettämästä kyselystä. Yleensä vällyjen välistä yllätetty on yllättäjälle itselleen ennestään tuttu, mutta 12 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi yllättäneensä jonkun tuntemattoman seksipuuhista.

Eniten yllätetään kavereita, sillä lähes joka viides (19 %) on yllättänyt kaverinsa rysän päältä. Vanhempien lemmenhetkiä sen sijaan on todistanut 17 prosenttia vastaajista ja myös työkavereiden (6 %), sisarusten (5 %) ja muiden sukulaisten (3 %) intiimejä hetkiä on jouduttu todistamaan.

”Useimmiten näitä yllättäviä tilanteita syntyy esimerkiksi risteilyillä, kesäfestareilla, mökkireissuilla tai firman bileissä. Aina ei oven lukitsemisesta tai peiton alle hautautumisesta ehditä hetken tuoksinassa kovin välittämään”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Lavikaisen mukaan toisten yllättäminen tai yllätetyksi tuleminen ei ole maailmanloppu, vaikka tilanne voikin tuntua vaivaannuttavalta. Seksuaaliterapeutti muistuttaa, että seksi on iloinen ja luonnollinen asia eikä sitä tulisi ottaa liian vakavasti.

”On tietysti aivan eri asia, onko seksin harrastamisen keskeyttänyt kaveri vai lapsi. Jos lapsi sattuu näkemään vanhempansa lempimässä, pitää asiasta keskustella hänen kanssaan. On tärkeää huolehtia hänen ymmärtävän tilanteessa kaiken olleen hyvin ja vastata ikätaso huomioon ottaen lapsen mahdollisiin kysymyksiin”, Lavikainen huomauttaa.

Häiriköivä anoppi, yllätetty pikkuveli

Kaalimato päästi suomalaiset myös kertomaan omista kokemuksistaan ja ikimuistoisista hetkistä, kun ovat yllättäneet toisen tai tulleet itse yllätetyiksi kesken lemmenleikkien. Tässä kuusi tosielämän tarinaa:

”Vielä kotona asuessa, mieheni kanssa touhuiltiin mun huoneessa. Ei sitten tajuttu, että isäni on seinän toisella puolella katsomassa telkkaria. Hetken päästä kuuluikin sitten koputus oveen ja isäni sanoi ”lopettakaa se hemmetin paneminen”. Tätä en kyllä koskaan unohda, nykyään jo naurattaa.”
-nimimerkki pariskunta

”Vaimon, silloin vielä tyttöystävä, kanssa ollessa tuli anoppi parikin kertaa häiriköimään. Asuivat kerrostalossa ja menimme yhdessä ”suihkuun” ja kuinka ollakaan aikaa vierähti, kunnes ovelta kuului koputus ja kysely: Onkos teillä kaikki ihan hyvin, kun on kestänyt? Oli oli ja ”suihku” kesti vielä tovin sen jälkeen. Joskus käytimme myös saunavuoron ja se oli viimeinen varattu vuoro illalla. Arvata saattaa, että sielläkin kesti välillä, kun himot oli taivaissa. Tulihan se anoppi sinnekin joskus kyselemään samaa.”
-Mies 38 vuotta

”Oltiin isännän kanssa touhuilemassa petissä ja tietysti oli verhot auki… yhtä äkkiä havahduttiin siihen että pihamaan yllä leijaili helikopteri josta oli suora näkymä sisälle… kyllä vähän silloin hävetti… nykyisin jo naurattaa koko tilanne.”
–nainen 42 vuotta

”Itse olen tullut yllätetyksi itsetyydytyksen aikana parikin kertaa, mikä on lähinnä huvittanut jälkeenpäin, sillä en aio hävetä seksuaalisuuttani. Ja erään kerran kaveri harrasti seksiä seinän takana, mikä oli ihan ok juttu minulle, ei siis haitannut.”
–nainen 30 vuotta

”Olin joskus kotona silloisen poikaystävän kanssa. (asuin äidillä vielä silloin) Siinä sitten ryhdyttiin hommiin poikaystävän kanssa, kunnes kuultiin oven avautuvan. Jatkettiin hommia, kunnes pikkuveljeni avasi huoneeni oven ja kysyi että ”miksi te painitte noin, voinko tulla painimaan teidän kanssanne”. Hommat loppuivat sitten kesken ja sanoin pikkuveljeni, että ”menisitkö hetkeksi pois huoneestani ja laittaisitko oven kiinni” Puimme sitten poikaystävän kanssa ja menimme keittämään kahvia ja tekemään välipalaa pikkuveljelleni. Olimme todella noloina siinä. Muistan tuon tapahtuman kuin eilisen. Onneksi pikkuveljeni ei puhunut mitään asiasta äidillemme.”
–nainen 24 vuotta

”Asuessani vielä vanhempieni luona kävelin kerran veljeni huoneeseen äkkiarvaamatta. Siellä hän oli silloisen tyttöystävänsä kanssa vällyjen välissä puuhaamassa. Poistuin samalla oven avauksella, kun saavuinkin. Hoitivat hommat ilmeisesti loppuun, kun viettivät vielä pidemmän aikaa huoneessa. Itse olen jäänyt kiinni, kun kerran työpäivän aikana himot olivat kovat ja oli pakko hieman hieroa itseäni housujen läpi. Silloinen työkaveri huomasi ohi kulkiessaan tämän. Myöhemmin hymyili vain, kun tavattiin.”
–Mies 41 vuotta

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhti-toukokuussa 2020 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.