Näin moni suomalainen on valehdellut kumppanilleen rahankäytöstä – naisilla valehtelu yleisempää kuin miehillä
Parisuhteessa rehellisyys ja avoimuus on tärkeää, mutta raha-asioissa tämä unohtuu monilla suomalaisilla.
Noin joka toinen parisuhteessa oleva suomalainen on valehdellut kumppanilleen ostostensa hinnoista tai on koettanut piilotella hintoja kumppaniltaan. Tämä selviää Klarnan teettämästä kyselytutkimuksesta, joka toteutettiin Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa.
Tutkimuksen tavoitteena oli saada lisätietoa suomalaisten rahankäyttöön liittyvistä asenteista parisuhteissa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 49 prosenttia kaikista parisuhteessa olevista vastaajista on valehdellut jonkin ostoksen hinnasta tai yrittänyt piilotella sitä kumppaniltaan.
”Voi olla vaikeaa hemmotella itseään, jos asuu yhdessä kumppanin kanssa ja jakaa menot ja budjetin. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi lähes puolet vastaajista kertoo valehdelleensa ostostensa hinnoista tai piilotelleensa niitä kumppaniltaan”, Klarnan kuluttajakäyttäytymisen erityisasiantuntija Viveka Söderbäck arvelee.
”Toinen syy voi olla se, että ostos on osoittautunut kalliimmaksi kuin alunperin oli suunniteltu. Todellista hintaa ei viitsitä kertoa, ettei tulisi moitteita tuhlaamisesta”, hän lisää.
Naisilla valehtelu ja piilottelu yleisempää
Kyselyn tuloksista ilmeni, että naiset valehteleat ostosten hinnoista tai piilottelevat niitä kumppaniltaan hieman useammin kuin miehet. Naisista tavan myönsi tasan puolet (50 %), kun miehistä saman myönsi 47 prosenttia vastaajista.
Klarnan mukaan miehet ja naiset valehtelevat eri tuoteryhmien hinnoista. Miehet ovat taipuvaisempia valehtelemaan ostamansa elektroniikan (31 % vastaajista) ja pelien hinnoista (27 %), kun taas naiset piilottelevat useammin vaatteiden (49 %), kodintavaroiden (19 %) ja meikkien (17 %) hintoja.
Klarnan ostodatasta käy ilmi, että miehet ja naiset ostavat eniten tuotteita niistä tuoteryhmistä, joista he useimmiten valehtelevat.
”Tästä on pääteltävissä, että kuluttajat valehtelevat useimmin sellaisista tuotteista, joita he eniten ostavat. Naiset ostavat verkosta enemmän vaatteita kuin miehet ja miehet taas ostavat enemmän elektroniikkaa kuin naiset. Ei siis ole yllätys, että he piilottelevat useimmiten juuri näiden tuoteryhmien hintoja”, Söderbäck sanoo.
Suomalaiset eivät puhu rahankäytöstä yhtä avoimesti kuin länsinaapurit
Ostosten hintojen piilottelussa iso tekijä on perhetilanne. Kyselytutkimuksen mukaan yleisimmin ostosten hintoja piilottelevat tai niistä valehtelevat kuluttajat, joilla on pieniä lapsia (59 % vastaajista).
Kaikkein avoimimpia ostoksistaan ovat lapsettomat nuoret aikuiset, joista noin puolet (52 %) kertoo, ettei ole koskaan piilotellut ostosten hintoja tai valehdellut niistä.
”Vanhemmat voivat tuntea tarvetta ostaa silloin tällöin jotain kivaa itselleen, mutta eivät kuitenkaan halua, että heidän kumppaninsa saa tietää ostoksen hintaa. Uskon, että moni voi samaistua tähän tilanteeseen”, Söderbäck kertoo.
Klarnan mukaan Pohjoismaiden välillä on myös havaittavissa tiettyjä eroja rahankäytön avoimuudessa. Tutkimuksen tulosten mukaan suomalaiset ovat taipuvaisempia valehtelemaan menoistaan kuin ruotsalaiset tai norjalaiset.
Yli puolet norjalaisista (57 %) ja yli puolet ruotsalaisista (56 %) osallistujista kertoo, ettei ole koskaan valehdellut ostostensa hinnoista kumppanilleen tai piilotellut hintoja, mutta suomalaisista vain alle puolet (48 % vastaajista) kertoo olleensa täysin rehellisiä rahankäytöstään kumppanilleen.
Klarnan kyselytutkimuksen toteutti YouGov 29.1. ja 1.2. 2021 välisenä aikana. Kyselytutkimukseen vastasi yhteensä 696 suomalaista, 652 norjalaista sekä 637 ruotsalaista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa