Näin moni miettii seksin aikana jotakuta muuta kuin kumppaniaan – naisilla todennäköisemmin mielessä joku muu
Seksin aikana ajatus saattaa harhailla ja mielessä saattaa olla myös joku aivan toinen kuin oma kumppani.
Lähes kaksi kolmesta naisesta ja hieman yli puolet miehistä ajattelee seksin aikana jotain toista ihmistä kuin omaa kumppaniaan, selviää deittisivusto Saucy Datesin teettämästä kyselystä. The Sun kertoo, että 62 prosenttia naisista ja 56 prosenttia miehistä myönsi, että mielessä on joku toinen.
”Miehet ja naiset syyllistyvät molemmat jonkun toisen ajattelemiseen. Kuinkahan moni pariskunta ajattelee jotain muuta kuin kumppaniaan yhtä aikaa”, Saucy Datesin perustaja David Minns pohti.
Naiset paljastivat, etteivät saa mielestään seksin aikana esimerkiksi James Bondin roolia toistaiseksi nimissään pitävää Daniel Craigia, Brad Pittia tai muun muassa Poldark-sarjaa tähdittävää Aidan Turneria. Naisten mukaan heidän ajatteleminen kiihottaa enemmän.
Miesten mielissä sen sijaan ovat usein muun muassa laulajatähdet Rihanna, Lady Gaga sekä Katy Perry. Myös näyttelijät Kate Beckinsale ja Jennifer Aniston olivat monien miesten mielessä, kun taas entinen jalkapalloilija David Beckham ja malli David Gandy täyttivät naisten ajatukset.
Työkaverit ja ex-kumppanitkin mielessä
The Sunin mukaan naiset ja miehet myönsivät kyselyssä myös, etteivät saa mielestään parhaita ystäviään, työkavereitaan, pornotähtiä ja ystäviensä kumppaneita. Lisäksi kyselyyn vastanneiden mielestä oli vaikea lopettaa entisten kumppaneiden tai yhden illan juttujen ajatteleminen, jos he olivat olleet taitavia sängyssä.
”Daniel Craig ja Brad Pitt ovat isoja fantasiahahmoja naisille, joten täytyy toivoa ettei kukaan huuda intohimon hetkillä ’Älä lopeta, 007′”, Minns tokaisi.
”Voisi olla erittäin nolo hetki, jos väärällä hetkellä mainitsisi Lady Gagan tai tilitoimiston Tommin”, hän jatkoi.
Kyselyssä ilmeni, että naisten fantasiat ovat eroottisempia ja 50 proenttia vastaajista kertoi, että fantasioi seksin aikana olevansa rannalla tai hotellihuoneessa jonkun toisen kanssa. Miehistä vain 35 prosenttia kertoi tekevänsä samaa.
Saucy Datesin kyselyyn vastasi 8 371 sivuston brittikäyttäjää, joilta kysyttiin, ketä he todella ajattelevat seksin aikana.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen