Näiden 5 vinkin avulla pienten lasten vanhemmatkin ehtivät harrastamaan seksiä
Tuntuuko, ettei seksin harrastamiseen enää löydy tilaisuutta? Kokeilkaa näitä vinkkejä!
Pienten lasten vanhemmilla on usein sama ongelma: miten ihmeessä seksin harrastamiseen voisi enää löytää aikaa, tilaisuutta tai energiaa? Lapset ovat lähes aina läsnä ja aina on olemassa riski, että lapsi juoksee makuuhuoneeseen kesken petipuuhien.
Seksi on kuitenkin niin tärkeä osa parisuhdetta, että sille tulisi raivata tilaa, jos se vain suinkin on mahdollista.
Seuraavien neuvojen avulla pientenkin lasten vanhemmat löytävät aikaa ja mahdollisuuksia seksille.
- Rimaa alemmas
Kun luvassa on seksiä, haluamme olla mahdollisimman raikkaita ja haluamme, että alapäämme on siistiksi trimmattu ja alusvaatteet seksikkäitä. Pikkulapsiarjen keskellä tähän on kuitenkin vain harvoin mahdollisuus, eikä seksin harrastamisen todellakaan tulisi jäädä siitä kiinni! Mitä sitten, jos puska on jäänyt trimmaamatta, alusvaatteet ovat hieman virttyneemmästä päästä tai et ehtinyt aamulla suihkuun? Unohtakaa tällaiset turhat vaatimukset itsellenne ja käyttäkää jokainen mahdollisuus harrastaa seksiä! - Aamupäivä hyötykäyttöön
Monet pariskunnat odottavat iltaan, että harrastaisivat seksiä. Mutta miksi ihmeessä? Pienten lasten vanhemmat ovat illalla usein aivan poikki, ja lisäksi illalla on usein käynnissä show nimeltä ”lasten nukkumaan laittaminen”, joka saattaa kestää paljon suunniteltua pidempään. Hyödyntäkää sen sijaan aamupäivät, jos lapset ovat päiväkodissa tai koulussa, ja palatkaa peiton alle, kun olette saaneet kodin itsellenne! - Lastenvahti apuun
Jos seksille on todella vaikeaa löytää aikaa, kysykää isovanhempia, kummitätiä tai -setää tai vaikkapa lastenvahtia vahtimaan jälkikasvuanne sen ajan, että pystytte viettämään yhdessä romanttisen illan! Menkää syömään, katsokaa romanttista leffaa ja jos siltä tuntuu, jatkakaa romantiikkaa vielä makuuhuoneen puolella. Erityisen helppoa se on, jos lapset ovat vaikkapa isovanhempien luona yötä. - Makuuhuone takaisin
Varsinkin pienillä lapsilla saattaa olla tapana tunkea vanhempien makuuhuoneeseen harva se yö, ja vanhempien makuuhuoneesta tuleekin pahimmassa tapauksessa koko perheen makuuhuone. Lapsille onkin tärkeää opettaa, että vanhempien makuuhuone on vanhempia varten, ja lapset nukkuvat pääosin omassa huoneessaan. Mitä nopeammin tästä tulee tapa, sitä parempi! - Lahjontaa
Lahjonta on joskus erittäin toimiva tapa saada ostettua vanhemmille hetki lisäaikaa makuuhuoneen puolella. Antakaa lapsillenne viikonloppuna vähän normaalia enemmän ruutuaikaa, istuttakaa heidät elokuvan ääreen, antakaa pelata normaalia enemmän ja ajoittakaa karkkipäiväkin samaan hetkeen. Näin lapsilla on käsillään yllin kyllin viihdykettä, ja te saatte paljon todennäköisemmän aikaa edes pikaiselle sessiolle makuuhuoneen puolella!
Ottakaa neuvot kokeiluun!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Womanizer Toys, Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos