Muuta kylpyhuoneesi rauhan keitaaksi – näillä helpoilla nikseillä onnistut

Kylpyhuone on etenkin lukuisille naisille kodissa paikka, jossa tulee vietettyä paljon aikaa.
Kylpyhuoneen kuntoa on helppo pitää itsestäänselvyytenä järjestyksen ja sisustuksen suhteen. Monella voikin kertyä erilaisia purnukoita sekä tuotteita sikinsokin kylpyhuoneeseen, mikä voi saada jopa tuntumaan siltä, että kylppärissä käydessään astuu kaaoksen keskelle.
Muutaman helpon niskin avulla kylpyhuoneen voi kuitenkin muuttaa kaaoksesta tyyneyden ja rauhan keitaaksi. TODAY listasi 5 esimerkkiä ja suomensimme ne alle.
1. Puolen vuoden sääntö
Moni saattaa säilyttää esimerkiksi meikkejään kylpyhuoneessa. Käy niitä läpi ja heitä menemään ne, joita et ole käyttänyt edellisen puolen vuoden aikana. Suurin osa meikkituotteista kannattaa muutenkin laittaa vaihtoon puolen vuoden jälkeen, koska vanhat tuotteet voivat aiheuttaa tulehduksia. Sen lisäksi kaikki tuotteet, joissa on harja (esimerkiksi rispiväri ja huulikiilto), pitäisi olla käytössä vain 3-6 kuukautta.
2. Säilytä samanlaiset asiat yhdessä
Jos jaat kylpyhuoneesi jonkun kanssa, on helppo tapa säilöä omat tuotteet ostamalla nättejä koreja tai laatikoita, joihin voit laittaa sivuun esimerkiksi kuvan tai tekstin, mitä sieltä löytyy ja näin erottaa omat tavarasi toisen tavaroista.
3. Tuo makuuhuonemaista sisustusta kylpyhuoneeseen
Kynttilöitä, kehyksiä… Yleensä tällaisia ei löydä kylpyhuoneesta, mutta koska kylpyhuoneessa kuluu aikaa, voi siitä tehdä myös yhtä sievän huoneen kuin kotisi muut huoneet. Muutaman koristetarkoitukseen ostetun esineen ja asian avulla vessanpöntöstäkin saa nätimmän näköisen.
4. Piilota vaikeasti säilöttävät kivoihin laatikoihin
Monilla on kylpyhuoneessa tavaraa, joita on vaikea säilöä – pinseteistä piilolinsseihin. Laita näitä muuten joka paikkaan leviäviä asioita kivoihin laatikoihin ja kukaan ei tiedä, mitä laatikoissa on. Valitse laatikoiden väriksi esimerkiksi sävy, jota on suihkuverhossa tai allaskaapissa.
5. Laita korujasi esille
Koruja varten on erilaisia kauniita säilytystelineitä, joiden avulla voit laittaa korujasi esille. Laittamalla korusi näkyville, saatat myös helpommin käyttää niitä kuin jos ne lojuisivat isossa kasassa pöydällä tai laatikon pohjalla.
Katso kuvia vinkkeihin täältä.
Lähde: TODAY
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä 6 piirrettä miehet haluavat jokaisella naisella olevan
- Nämä 4 kehonkielen merkkiä kertovat, että kumppanisi haluaa erota
- Juo illalla jotain näistä 5 juomasta ja laihdut yön aikana
- Näistä horoskooppimerkeistä pidetään vähiten – katso onko omasi listalla ja miksi
- Jos rakastuu vanhemmalla iällä, se tuntuu näillä 7 tavalla erilaiselta kuin nuorempana
- Näiden 5 asian nauttimisella voi olla negatiivinen vaikutus mielenterveyteesi
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liikaa
- Nämä 3 nerokasta kotikonstia auttavat hampaitasi näyttämään valkoisemmilta
- Lisää tätä maustetta hoitoaineeseesi ja huomaat hiuksissasi mielettömiä muutoksia
- Jätä hajuvesi suihkauttamatta, jos menet näihin 6 paikkaan
- Mies! Aloita tämä liikuntalaji, ja sinusta tulee seksijumala
- Älä syö banaania ennen yöunia, koska se voi johtaa ikäviin seurauksiin
- Syö illalla näitä kolmea asiaa ja nukahdat helposti sekä heräät aamulla virkeänä
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää päästä varpaisiin
- Mies! Tämä yksi asia tekee sinusta naisten silmissä kaikkein seksikkäimmän
- Sano miehelle jokin näistä kolmesta lauseesta ja saat heti hänen huomionsa
- Nämä 5 unta merkitsevät, että parisuhteessanne on ongelmia
- Näin käy kehollesi, jos juot kahvia päivässä enemmän kuin 2 kupillista
- Tämän horoskooppimerkkisi paljastaa terveydestäsi
- Nainen, älä koskaan pukeudu mustaan, jos tilanne on tämä