Monica Belluccista kaikkien aikojen vanhin Bond-tyttö
James Bond-elokuvien 53-vuotisen historian aikana niin sanotuista Bond-tytöistä on tullut jo käsite itsessään. Uudessa 007-elokuvassa Bondin rinnalla on ensimmäistä kertaa hänen itsensä ikäinen nainen.
Kun 50-vuotiaaseen Monica Bellucciin otettiin yhteyttä uuden Bond-elokuvan ”007 Spectre”-elokuvan tiimoilta, luuli hän automaattisesti itseään kosiskeltavan Bondin esimiehen rooliin. 80-vuotiaan Dame Judi Denchin näyttelemä M tapettiin edellisessä Bond-elokuvassa ”007 Skyfall”. Roolitusta koskevassa tapaamisessa ohjaaja Sam Mendesin kanssa Bellucci sai kuulla, että ensimmäistä kertaa James Bondilla tulisi olemaan suhde kypsempään naiseen. Mendes halusi Bondin rinnalle 007:n ikäisen naisen. Bellucci on vain neljä vuotta vanhempi kuin Daniel Craig, joka näyttelee tulevassa elokuvassa salaista agenttia neljättä kertaa. Bellucci kutsuu itse itseään ”Bond-naiseksi”. Tähän mennessä vanhin Bond-tyttö on ollut Honor Blackman. Hän oli 39-vuotias näytellessään Pussy Galorea elokuvassa ”007 Goldfinger”. Uuden Bond-elokuvan ensi-illan on määrä olla 6. marraskuuta 2015. Elokuvan kuvauspaikkoina toimivat muun muassa Rooma, Lontoo ja Mexico City. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Milloin nainen on parhaimmillaan? Yksi miesten vastauksista osuu suoraan asian ytimeen
- Krapula voi vaikuttaa naisten seksihaluihin yllättävällä tavalla – lääkäri kertoo syyn
- Valehtelua, tyhjiä lupauksia ja vastuun välttelyä – nämä 10 tapaa syövät luottamusta
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Nämä 11 kodin esinettä kertovat hyvästä parisuhteesta – löytyvätkö nämä myös teidän kotoanne?
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin
- Mummon deittailuvinkit: Näitä 6 ominaisuutta naisen kannattaa etsiä miehestä