Tunteista puhuminen, toisten huomioon ottaminen ja omien virheiden myöntäminen ovat taitoja, joita opitaan jo lapsena. Suuri osa tästä oppimisesta tapahtuu ihan tavallisessa arjessa kotona.

Vanhempien sanat ja oma esimerkki vaikuttavat siihen, miten poika oppii suhtautumaan omiin ja muiden tunteisiin. Pojan olisi hyvä oppia, ettei pahaa mieltä tarvitse piilottaa, anteeksi saa pyytää ja välittämisestä voi puhua ääneen.

Näitä yhdeksää lausetta kannattaa siis käyttää kotona ihan tavallisissa arjen tilanteissa.

Nämä 9 lausetta pojan olisi hyvä kuulla kotona

1. Miten sinun päiväsi meni?

Yksinkertainen kysymys kertoo lapselle, että hänen kuulumisensa kiinnostavat. Aina vastaukseksi ei tietenkään tule pitkää selostusta, eikä tarvitsekaan.

Tärkeintä on kysyä ja myös kuunnella vastaus. Kun päivän tapahtumista jutellaan kotona muutenkin, lapsen voi olla helpompi kertoa myös silloin, kun jokin asia harmittaa tai mietityttää.

2. Kerro lisää

Lapsi saattaa innostua asiasta, joka ei vanhemmasta tunnu kovin kummoiselta. Se voi olla peli, harrastus, koulussa tapahtunut juttu tai vaikka jokin uusi asia, jonka hän on juuri oppinut.

Anna hänen silti kertoa. Kun lapsen juttuja kuunnellaan kiinnostuneena, hän oppii, että hänen ajatuksillaan ja kiinnostuksenkohteillaan on merkitystä.

3. Tuo ei ollut kovin ystävällisesti tehty

Jos poika sanoo tai tekee jotain loukkaavaa, asiaa ei kannata vain painaa villaisella. Hänelle voi sanoa suoraan, ettei noin ollut hyvä toimia.

Samalla tilanteesta kannattaa jutella. Miltä toisesta mahtoi tuntua ja voisiko asian vielä korjata jotenkin? Näin lapsi oppii vähitellen miettimään omia tekojaan myös toisen ihmisen kannalta.

4. Olen pahoillani. Minun ei olisi pitänyt tehdä noin

Vanhemmatkin tekevät virheitä. Joskus tulee hermostuttua, korotettua ääntä tai sanottua jotain, mitä myöhemmin katuu.

Silloin kannattaa pyytää anteeksi myös lapselta. Kun aikuinen pystyy myöntämään oman mokansa, lapsi näkee käytännössä, ettei virheen myöntämisessä tai anteeksipyytämisessä ole mitään hävettävää.

5. Tytöistä ei puhuta noin

Lapsi oppii paljon siitä, miten hänen ympärillään puhutaan muista ihmisistä. Siksi myös tyttöihin ja naisiin kohdistuvaan halventavaan puheeseen kannattaa puuttua heti.

Samalla aikuisten kannattaa kiinnittää huomiota omaan puheeseensa. Jos kotona kohdellaan ja puhutellaan muita kunnioittavasti, lapsi saa siitä hyvän mallin myös omaan käytökseensä.

6. Muista sanoa kiitos

Kiittäminen kuulostaa pieneltä asialta, mutta sitäkin pitää opetella. Lasta voi muistuttaa kiittämään silloin, kun joku auttaa, antaa jotain tai tekee hänen puolestaan jotain mukavaa.

Samalla lapsi oppii huomaamaan paremmin myös muiden vaivannäön eikä pitämään kaikkea automaattisesti itsestäänselvyytenä.

7. Minulle voit aina puhua

Pienet lapset saattavat kertoa vanhemmilleen lähes kaiken. Iän myötä moni alkaa kuitenkin pitää enemmän asioita omana tietonaan.

Siksi välillä on hyvä muistuttaa, että vanhemmalle voi tulla puhumaan myös vaikeista, noloista tai ikävistä asioista. Lapsen on tärkeää tietää, ettei hänen tarvitse pärjätä kaikkien murheidensa kanssa yksin.

8. Saat olla surullinen

Pojankaan ei tarvitse olla aina reipas tai yrittää peittää pahaa mieltään. Suru on aivan tavallinen tunne siinä missä ilo, pettymys ja suuttumuskin.

Kun lapsi saa tuntea myös surua ilman vähättelyä, hän oppii vähitellen tunnistamaan ja käsittelemään omia tunteitaan. Samalla hän oppii, ettei pahaa oloa tarvitse aina peittää kiukulla tai yrittää vain unohtaa.

9. Rakastan sinua

Näitä sanoja kannattaa sanoa ääneen myös silloin, kun poika kasvaa isommaksi. Teini ei ehkä enää reagoi niihin samalla tavalla kuin pieni lapsi, mutta se ei tee sanoista yhtään vähemmän tärkeitä.

Kun kotona puhutaan rakkaudesta ja välittämisestä luontevasti, poikakin oppii, että omia tunteita saa näyttää ja niistä saa puhua.

Lähde: Your Tango

Lue myös: