Miksi ihmiset tekevät toistoliikkeitä eli stimmailevat? – Tässä on niille hyvä selitys
Stimmailu ei ole kovin tuttu termi, mutta kaikki meistä tekee sitä joskus, ja joillekin se on jopa ongelma. Teet sitä joskus itsekin, etkä edes huomaa sitä.
Healt -sivustolla kerrotaan nyt, mitä tämä stimmailu oikein on, ja milloin se voi olla jopa häiriö jostakin. Olet varmasti ihmetellyt joskus, miksi joku heiluttelee istuessaan toista jalkaansa. Se on juuri stimmailua, mutta ihan normaalia sellaista. Se näyttää ihan järjettömältä, mutta miksi me sitä silti teemme?
Stereotyyppistä käytöstä
Stimmailu on stereotyyppistä käytöstä, jossa jotain tehdään siten, että sitä toistetaan ja toistetaan monta kertaa peräkkäin. Se voi näyttää siltä, että sitä tehdään tarkoituksella, mutta sitä ei itse yleensä edes huomaa tekevänsä. Joku saattaa toistaa jotain liikettä esimerkiksi tylsässä kokouksessa. Se voi olla sormien tai kynän naputtelua pöytään tai liikkumista edes takaisin puhelin kädessä. Kun seuraat ympäristöäsi, huomaat aika nopeasti jonkun tekevän jotain tällaista toistoa. Se on siis aika normaalia. Mutta ei aina.
Sillä käsitellään tunteita ja stressiä
Ehkä jo arvasit, että stimmailulla on jotain tekemistä tunteiden säätelyn kanssa. Jos on tylsää tai stressiä, ne voivat aiheuttaa sitä. Ja yllättäen siitä voi jopa olla apua niihin. Se voi laukaista jännitteitä, joiden ei tarvitse olla negatiivisia, vaan ne voivat liittyä myös positiivisiin asioihin.
Ennen liikaa stimmaamista pyrittiin rajoittamaan
Stimmaamisen uskottiin ennen olevan sellainen asia, joka vaati hoitoa, jos joku tuntui tekevän sitä liikaa. Silloin ei toki ollut kyse mistään muutamasta kynän naputtelusta. Mutta se voi liittyä toki johonkin tautiin kuten autismiin. Mutta autistisiakaan ei enää yleensä pakoteta lopettamaan pakkoliikkeiden tekemistä. Se johtuu varmasti siitä, että sen on huomattu auttavan erilaisten tunteiden purkautumisessa.
Kunhan stimmaaminen ei aiheuta mitään vahinkoa, ei sen takia tarvitse välttämättä lääkäriin mennä. Joku voi esimerkiksi kaivella kynsinauhojaan niin paljon, että ne vuotavat verta. Silloin siihen kannattaa yrittää saada jokin apukeino, jotta sitä ei enää tekisi.
Ehkä kaivelet kynsillä hampaitasi tai pyörittelet sormilla hiuksiasi. Niistäkin kannattaa pyrkiä eroon, jos haluat pitää suusi puhtaana ja hiukset kunnossa. Mutta se on sinun oma asiasi, jos se ei häiritse ketään muita.
Lähde: Health
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan