Miksi ihmiset pysyvät onnettomissa parisuhteissa? Tuore tutkimus selvitti syyn

Kun suhteessa menee huonosti, ei eropäätöksen tekeminen kuitenkaan ole helppo eikä suhteesta noin vain lähdetä kävelemään.
Vaikka voi kuulostaa turhalta ja typerältäkin pysyä onnettomassa parisuhteessa, on se silti melko yleistä ja uudessa tutkimuksessa on saatu siihen mahdollinen selitys. Utahin yliopiston tutkijat väittävät, että ihmiset pysyvät särkyneissä suhteissaan, koska he kokevat kumppaninsa olevan liian riippuvainen heistä eivätkä he pysty lähtemään suhteesta epäitsekkyyden, altruismin, takia – he laittavat kumppanin edun oman itsensä edelle.
The Independentin mukaan aiempi tutkimus on yhdistänyt onnettomassa suhteessa pysymisen omiin tarpeisiin, kuten siihen, ettei halua olla yksin tai pelkää, ettei löydä uutta kumppania. Uudet tutkimus tulokset kuitenkin paljastavat ihmisetn olevan empaattisempia, kun on kyse parisuhteen päättämisestä.
Tutkimus paljasti, että mitä riippuvaisemmaksi henkilö kumppaninsa mieltää, sitä epätodennäköisemmin hän ehdottaa eroa. Pohjimmiltaan tämä viittaa siihen, että ihmiset ovat onnettomissa, huonoissa suhteissa kumppaninsa tarpeiden takia omiensa sijaan.
Journal of Personality and Social Psychologyssa julkaistu tutkimus toteutettiin kahdessa osassa. Ensimmäisessä osassa seruattiin 1 348 ihmistä romanttisessa suhteessa kymmenen viikon aikana ja toisessa tutkittiin kahden viikon ajan 500 osallistujaa, jotka harkitsivat eroa.
”Kun ihmiset kokivat, että heidän kumppaninsa oli todella sitoutunut parisuhteeseen, he epätodennäköisemmin tekivät aloitteen erota”, tutkimusta johtanut Samantha Joel Utahin yliopistosta kommentoi.
”Tämä pätee jopa ihmisiin, jotka eivät olleet todella sitoutuneita suhteeseen itse tai jotka olivat itse tyytymättömiä suhteessaan. Yleensä emme halua satuttaa kumppaneitamme ja me välitämme siitä, mitä he haluavat”, hän lisäsi.
The Independentin mukaan Joel kuitenkin huomautti, että toisinaan henkilön käsitys kumppaninsa tarpeista voi olla väärin arvioitu, mikä voi horjuttaa Joelin tutkimustulosten oikeellisuutta.
”Voi olla, että henkilö yliarvioi miten sitoutunut toinen kumppani on ja kuinka kivulias ero voisi olla”, hän totesi.
Huolimatta uuden tutkimuksen tuloksista deittailupsykologi Madeleine Mason Roantree, joka käsittelee eron partaalla olevia pareja, väittää yksin olemisen pelon olevan yleisin syy pysyä huonossa parisuhteessa.
”Muut saattavat kieltäytyä uskomasta kumppaninsa todellista luontoa tai parisuhteensa tilaa”, hän sanoi The Independentille.
”Toinen syy voi olla se, että he uskovat olevansa epäonnistuneita, jos lähtevät parisuhteesta ja ajattelevat menettävänsä kasvonsa, jos tekevät niin”, deittailupsykologi lisäsi.
Voit tutustua tutkimukseen lisää täällä.
Lähde: The Independent
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!