Miesten kannattaisi antaa naisille säännöllisesti suuseksiä – tutkimus puhuu sen puolesta

Suuseksin harrastaminen saa tukea tutkijoiltakin.
Suuseksi on muutakin kuin vain harmitonta esileikkiä ja nyt tutkimuksetkin puhuvat sen puolesta, että miehet antaisivat suuseksiä naisille säännöllisesti.
The Sunin mukaan naiset voivat olla kehittyneet tuntemaan enemmän vetoa miehiin, jotka säännöllisesti antavat suuseksiä. Tämä on Medical Dailyn johtopäätös vuonna 2013 julkaistusta tutkimuksesta, johon osallistui noin 240 pitkässä parisuhteessa olevaa heteromiestä.
Tutkimuksen mukaan säännöllisesti suuseksiä kumppaneiltaan saavat naiset ovat todennäköisemmin uskollisia kumppaneilleen ja suuseksi on miehille avainstrategia pitää nainen itsellään ja onnellisena.
Tutkimus osoitti, että miehet, jotka todennäköisemmin kertoivat saavansa naisensa laukeamaan suuseksin avulla, mielsivät naisen myös todennäköisemmin haluttavaksi toisten miesten silmissä.
Tämän myötä mitä innokkaampia miehet ovat tyydyttämään kumppaninsa, jonka uskovat omaavan myös muita vaihtoehtoja kumppaniksi, sitä todennäköisemmin he antavat suuseksiä varmistaakseen, ettei nainen petä.
Jos tämä kuulostaa itsestään selvältä, sitä se The Sunin mukaan onkin, sillä tutkimus selvitti, että kumppaniensa tyydyttämät naiset päätyvät vieraaseen sänkyyn epätodennäköisemmin.
Suuseksin harrastamiselle on myös muita syitä, sillä biologit ovat antaneet oman selityksensä sille, miksi naiset ovat kehittyneet nauttimaan siitä niin paljon. Asiantuntijat väittävät, että kun nainen saa suuseksiä ennen yhdyntää, voi seksin laatu parantua merkittävästi, koska se lisää naisen kiihottumista sekä toimii luonnollisena ”liukuvoiteena”.
The Sunin mukaan asiantuntijat ovat kertoneet saman pätevän toki myös mieheen – ennen yhdyntää annettu suuseksi on naisten tapa varmistaa, että mies ei ole kuiva ja on valmis seksiin.
Voit lukea tutkimuksesta lisää täältä.
Lähde: The Sun
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?