Mies antaa vaimonsa lakata pikkusormensa kynnen herttaisesta syystä

Miehen ele on hänen tapansa tukea vaimoaan, jolta puuttuu yksi sormi.
Sairaanhoitaja Libby Sanders julkaisi toukokuun alussa Facebookissa hänen ja miehensä Matt Sandersin käsistä kuvan, jossa näkyy, kuinka miehen pikkusormen kynsi on lakattu samalla värillä kuin Libbyn kynnet. Facebookissa leviämään lähteneen julkaisun taustalla on tarina huomaavaisesta miehestä.
Huffington Postin mukaan Libby menetti vasemman pikkusormensa aiemmin tänä vuonna verkko-oven kanssa tapahtuneen vahingon takia. Sen jälkeen hän on toisinaan tuntenut olonsa hieman epämukavaksi puuttuvan sormen takia, mutta hän on saanut tukea mieheltään.
Tästä yksi esimerkki on juurikin viraalin Facebook-julkaisun tarina.
This is who I married….
I was painting my nails and made a comment that I forget I don’t have to paint my pinky nail…Julkaissut Libby Sanders 1. toukokuuta 2016
”Lakkasin kynsiäni ja kommentoin unohtaneeni, että minun ei tarvitse lakata vasemman käden pikkusormen kynttä. Yksinkertaisesti unohdin, että olin menettänyt sen, mutta se on aina tavallaan harmi, kun muistan sen”, Libby kirjoittaa.
”Matt sanoi ’Olen sinun sijaispikkurillisi. Voit lakata minun pikkusormen sopimaan sinun kynsiisi loppuelämämme ajan.’ Ja niin me teimme…”, hän jatkaa.
”En voi kuvitella suloisempaa, kiltimpää miestä. Sanat eivät riitä kuvailemaan rakkauttamme”, Libby päättää julkaisunsa.
Kuvaa parin käsistä on jaettu yli 120 000 kertaa ja julkaisu on kerännyt runsaasti positiivisia kommentteja.
”Se oli niin suloinen ele. Mutta se ei yllättänyt minua. Sellainen Matt on”, Libby kertoi Huffington Postille.
”Hän on niin kiltti, huolehtiva mies ja aina tekee tällaisia asioita eteeni. Tämä on vain yksi 10 miljoonasta asiasta, joita hän on tehnyt osoittaakseen rakastavansa minua”, onnellinen nainen paljasti.
Huffington Postin mukaan pari tapasi huhtikuussa 2010 sokkotreffeillä ja meni naimisiin viime vuonna. Viiden lapsen perheen vanhemmat aikovat pitää kynsilakka-tapauksen perinteenä – Matt aikoo olla 60-vuotias mies, jolla on räikeän pinkiksi lakattu kynsi.
”Aina kun näen lakatun kynnen, se muistuttaa vaimostani. Kuinka siistiä on nähdä muistutus hänestä joka kerta”, Matt kommentoi herttaista elettään.
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen