Miehet, nyt kannattaa varoa: Tämä haitallinen tapa voi pienentää penistäsi näin paljon
Penis voi pienentyä huomattavasti, jos harrastat tätä haitallista tapaa.
Tupakoiminen on haitallinen tapa hyvin monella eri tavalla, mutta senhän jokainen tietääkin. Tupakointi voi aiheuttaa esimerkiksi keuhkosyöpää ja muutenkin vaikeuttaa hengittämistä. Sen lisäksi tupakointi nostaa verenpainetta ja kehon tulehdustilaa.
Terveysongelmien lisäksi tupakka on nykyisillä hinnoilla valtava kuukausittainen kuluerä, joten talouteenkin se vaikuttaa heikentävästi.
Tämän kaiken lisäksi tupakka on myös esteettisesti vastenmielistä, sillä se värjää niin sormet kuin hampaatkin, ja käytännössä tupakoitsijat haisevat jatkuvasti pahalta.
Jos olet mies, ja edellä mainitut seikat eivät laskeneet intoasi tupakoida, ehkä seuraava argumentti saa sen aikaan.
Tupakointi pienentää nimittäin myös peniksen kokoa. Eräässä tutkimuksessa saatiin mittaustulosten kautta selville, että tupakoitsijoiden penikset ovat huomattavasti pienempiä, kuin tupakoimattomien. Polttaminen nimittäin aiheuttaa vahinkoa peniksen verisuonille ja elastisuudelle.
Penis voi pienentyä jopa 1,3 senttimetriä, jos tupakoit pitkään ja säännöllisesti. Tämän tiedon pitäisi viimeistään saada jokainen lopettamaan, vai mitä?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos