Nainen, hienhajusi paljastaa sinusta miehille erään tärkeän asian

Mies voi toki kysyä naiselta suoraan, että mitä mieltä nainen on hänestä. Mutta sen voi selvittää muillakin tavoilla.
Nimittäin hienhaju voi kertoa sen miten paljon nainen pitää miehestä. Hiki kertoo meistä paljon muutakin. Tästä mielenkiintoisesta aiheesta kerrotaan Best Life-sivustolla. Kyseessä on Britanniassa olevassa Kentin yliopistossa tehty tutkimus, jonka mukaan hikoilemisesta voidaan selvittää monia asioita. Naiset voivat esimerkiksi lähettää alitajuisesti erittäin yllättävän signaalin hientuoksun kautta: he ovat seksuaalisesti kiihottuneita.
Tutkimuksia laajennettiin, jonka jälkeen oltiin jo varmoja, että osa miehistä todellakin voi tietää naisen hienhajusta, että onko nainen kiihottunut seksuaalisesti. Tulokset saatiin aikaan kolmen eri kokeen avulla. Niissä käsiteltiin anonyymisti annettujen kainalohikien näytteitä, joista osa oli otettu kiihottumisen aikana ja osa ei. Miehet arvioivat, että ne näytteet, jotka oli otettu kiihottuneena, olivat houkuttelevamman hajuisia kuin näytteet, jotka ei ollut otettu seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa.
Hiki voi kertoa ihmisestä muutakin kuin seksuaalisen kiihottumisen
Eräässä ruotsalaisessa tutkimuksessa havaittiin, että 97 prosentilla itsemurhan tehneistä, oli hien seassa merkkejä hyperaktiivisuudesta, joka tarkoittaa heikentynyttä kykyä reagoida ärsykkeisiin. Sama löydös on tehty ihmisiltä, joilla on epäsosiaalisuuteen liittyvä persoonallisuushäiriö.
Hiki saattaa paljastaa myös parien yhteensopivuuden. Tätä on tutkittu jo 90-luvulla, jolloin selvisi, että ihmiset kykenevät haistamaan hienhajusta sen, että onko kyseessä potentiaalinen kaveri, jolla on itselle sopivat geenit.
Kun hikoilee sen takia, että on stressaantunut, senkin voi haistaa eri tavalla kuin muunlaisen hikoilemisen. Stressi ja fyysinen aktiivisuus vapauttavat hikeä eri tavalla erillisistä hikirauhasista. Silloin hiki reagoi kummassakin tapauksessa eri tavalla ihon bakteerien kanssa. Samalla ihmisellä nämä hienhajut ovat siten erilaisia.
Myös se, millainen ruokavalio on, vaikuttaa hienhajuun. Lihaa syövillä se haisee erilaiselle kuin kasviruokavaliota noudattavilla. Naiset yleensä pitävät enemmän kasviruokavaliota noudattavien miesten kuin lihaa syövien miesten hienhajusta.
Lähde: Best Life
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä