Microsoft kokeili Japanissa nelipäiväistä työviikkoa – huimat vaikutukset

Kuukauden kestäneellä kokeilula oli positiivinen vaikutus työntekijöihin sekä tuottavaisuuteen.
Ohjelmistoalan yritys Microsoft kokeili Japanissa nelipäiväistä työviikkoa viime elokuussa ja samalla ilmeni, että tällä on varsin positiivinen vaikutus. The Guardianin mukaan kokeilun johdosta työntekijät olivat onnellisempia sekä työntekijöien tuottavaisuus parani.
Nelipäiväistä työviikkoa kokeiltiin Work-Life Choice Challenge Summer 2019 -projektin alla. Microsoft Japanin kaikki 2 300 työntekijää saivat tämän myötä jokaisen elokuun perjantain vapaaksi ilman, että vapaat vaikuttivat palkkaan.
The Guardianin mukaan kokeilun päätteeksi ohjelmistojätti totesi, että lyhyemmät työviikot johtivat tehokkaampiin kokouksiin, onnellisempiin työntekijöihin ja tuottavaisuuden kasvuun peräti 40 prosentilla.
”Työskentele lyhyemmän aikaa, lepää hyvin ja opi paljon”, Microsoft Japanin johtaja Takuya Hirano totesi.
”Haluan työntekijöiden pohtivan ja kokevan, miten he voivat saavuttaa samat tulokset käyttämällä siihen 20 prosenttia vähemmän työaikaa”, hän jatkoi.
Suurin osa työntekijöistä piti lyhyemmästä työviikosta
Sen lisäksi, että nelipäiväinen työviikko lisäsi tuottavaisuutta, olivat työntekijät 25 prosenttia vähemmän pois töistä kokeilun aikana, lyhyempi työviikko laski sähkönkulutusta 23 prosentilla ja työntekijät tulostivat 59 prosenttia vähemmän paperia kokeilun aikana. Selvä enemmistö työntekijöistä, 92 prosenttia, sanoi pitäneensä lyhyemmästä työviikosta.
Microsoft Japanin kokeilu oli vasta pilottiprojekti ja on epäselvää, otetaanko nämä muutokset käyttöön muissa toimistoissa tai pidemmäksi aikaa. Microsoft Japan aikoo kuitenkin kokeilla tätä uudelleen tänä talvena.
The Guardianin mukaan kokeilu ei ole ensimmäinen laatuaan yritysmaailmassa. Vuonna 2018 Uudessa-Seelannissa Perpetual Guardian -niminen yritys kokeili nelipäiväistä työviikkoa kahden kuukauen aikana sen 240 työntekijällä.
Tuolloin työntekijät kokivat työn ja vapaa-ajan olevan paremmin tasapainossa, keskittyminen töissä parantui ja stressitasot laskivat seitsemällä prosentilla. Kokeilu oli niin onnistunut, että myöhemmin se otettiin käyttöön pysyvästi ja työntekijöille annettiin mahdollisuus siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon tai muita joustavia vaihtoehtoja työaikoihin.
Tutkimuksissa havaittu positiivisia vaikutuksia
Bustle kertoo Henley Business Schoolin tutkimuksessa Iso-Britanniassa, missä 78 prosenttia nelipäivästä työviikkoa theneistä kertoi olevansa onnellisempia. Lisäksi 70 prosenttia kertoi olevansa vähemmän stressaantuneita ja 63 prosenttia koki työn jälkensä laadukkaammaksi.
Harvard Business Review’ssa julkaistun kokeilun tulokset sen sijaan osoittivat, että lyhyemmät työpäivät – keksimääräisestä kahdeksta tunnista siirtyminen kuuden tunnin työpäiviin – lisäsi tuottavaisuutta. Vuonna 2018 tehty Workforce Institute at Kronosin kysely 3 000 työntekijälle sen sijaan toi ilmi, että yli puolet kokopäiväisistä työntekijöistä ajattelivat, että voisivat tehdä työnsä viidessä tunnissa per päivä.
Lähde: The Guardian, Bustle
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet todennäköisesti ahdistunut
- 10 paikkaa, joista flunssa todennäköisimmin tarttuu
- Kiinteistönvälittäjä kertoo: 5 asiaa saavat naapurisi vihaamaan sinua
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa