Meikkitaiteilija loihtii upeita hahmoja huultensa ympärille – katso kuvakooste Disney-hahmoista
Naisen tekeleitä ei voi kuin ihastella, sillä ne ovat niin hyvin toteutettuja.
Lontoolainen meikkitaiteilija Laura Jenkinson ihastuttaa Instagramissa julkaisemillaan kuvilla erilaisista animaatio- ja sarjakuvahahmoista, jotka hän on meikeillä tehnyt huulilleen ja niiden ympärille. Upeat teokset ovat keränneet tuhansia tykkäyksiä ja paljon kommentteja.
”Käytän yleensä teatterimeikkejä, mutta toisinaan käytän huulipunaa, jos minun täytyy saada tietty sävy”, Jenkinson on kertonut Daily Mail -lehdelle.
”Etsin kuvan ja sitten laitan sen peiliin ohjeeksi ja teen sen siitä suoraan kasvoilleni – se on helpompaa kuin osaisi kuvitella”, hän on sanonut hahmojen tekemisestä.
Jenkinsonin tekemät hahmot ovat tuttuja muun muassa erilaisista animaatiosarjoista, kuten South Parkista tai Simpsoneista. Hän on tehnyt suuren määrän myös erilaisia Disneyn maailmasta tuttuja hahmoja, joita koostimme alle esimerkiksi naisen taidoista.
Iines Ankka…
… sekä tietysti Aku Ankka
Notre Damen kellonsoittaja -animaatiosta tuttu Quasimodo
Pienen merenneidon Sebastian
Leijonakuninkaan Simba…
… Timon…
… ja Pumba
Nalle Puh…
… sekä Ihaa
Suositun Frozen-animaation Olaf
Aladdinista tuttu Henki, jonka Jenkinson mitä ilmeisemmin teki kunnianosoituksena Robin Williamsille, joka oli hahmon äänenä englanninkielisessä versiossa, sillä kuva on julkaistu pari päivää näyttelijän kuoleman jälkeen.
Mikki Hiiri
Hessu Hopo
Kaunotar ja hirviö -animaatiosta tutut Lumière…
… ja Kippo
Voit katsoaa lisää upeita teoksia eri hahmoista täältä sekä tutustua tarkemmin tuotteisiin, joilla Jenkinson hahmojaan tekee, hänen blogisivustollaan.
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Miehet kertovat, millaiset vaatteet saavat heidän päänsä pyörälle
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan