Matka lähestyy? – tee nämä 11 asiaa päivää ennen lähtöä
Oli edessä oleva matka lyhyt tai pitkä, on siihen syytä valmistautua etukäteen.
Kun lähtö on seuraavana päivänä, on silloinkin vielä paljon tehtäviä. Tässä on niistä muistutus, jotta et unohda tehdä niitä. Osa niistä tekee matkustamisesta paljon mukavampaa. Osan näistä voi toki tehdä jo aiemminkin, mutta ne pitää tehdä viimeistään päivää ennen lähtöä.
11 tehtävää ennen matkalle lähtöä:
- Varmista, että luottokortillasi on tarpeeksi luottoa.
- Selvitä, että sinulla on sopiva matkapuhelinliittymä, jos lähdet ihan ulkomaille asti.
- Kerro naapureille, että et ole vähään aikaa kotona. He tietävät silloin seurata hämärää liikennettä kotisi lähettyvillä.
- Varmista vielä, että olet varannut kaiken tarvittavan oikein esimerkiksi majoittumiset.
- Katso, että millään laskulla ei ole eräpäivää matkasi aikana. Jos on, niin maksa ne heti.
- Tarkista millainen sää on kohteessa.
- Syö pois ruuat ja heitä pilaantuvat ruuat pois, jos et ehdi enää syömään niitä.
- Jätä tiedot matkastasi jollekin sukulaiselle tai ystävälle.
- Ota lompakosta pois kaikki mitä et tarvitse matkalla.
- Pyydä jotain tyhjentämään välillä postisi.
- Älä jätä pihalle mitään, mikä ei kestä esimerkiksi mahdollista myrskyä.
Lähde: Travel and Leisure
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin