Luonnossa liikkuminen tekee sinulle hyvää monella tavalla – ota talteen kesäliikunnan muistilista
Kesä on mitä otollisinta aikaa liikkua monipuolisesti ja kokeilla uusia tapoja liikkua.
Liikunta on tärkeä pitää osana elämää ympäri vuoden. Vaikka kesällä lomailisi ja omat säännölliset liikuntaharrastuksetkin olisivat kesätauolla, ei liikuntaa kannata unohtaa kesäkuukausien ajaksi.
Selkäliitto muistuttaa, että kesäinen luonto tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ulkoliikunnan harrastamiseen. Luonnossa voi liikkua täysin ilmaiseksi ja hyödyntää esimerkiksi erilaisia metsämaastoja, luonnonvesiä ja pururatoja.
Kesällä on myös mahdollista päästä kokeilemaan monia lajeja, kuten melontaa ja SUP-lautailua, suhteellisen edullisesti ja monella paikkakunnalla on tarjolla puistojumppia. Kesä onkin hyvää aikaa tutustua uusiin lajeihin ja löytää itselleen uusi harrastus.
”Luonnossa liikkuminen on hyvä keino ylläpitää tai parantaa kuntoa sekä edistää selän hyvinvointia. Vaihtelevassa maastossa eteneminen vaatii enemmän lihastyötä ja liikehallintaa ja on siksi hyvä harjoitusmuoto”, Selkäliiton liikuntatoiminnan koordinaattori Hanna Kääriäinen kertoo.
Hyvää keholle ja mielelle
Luonnossa liikkuminen tekee siis hyvää muun muassa siksi, että se aktivoi kehon lihaksia eri tavalla kuin tasaisella alustalla liikkuminen. Sen lisäksi luonnossa liikkuminen tekee hyvää henkiselle hyvinvoinnille.
Luonto auttaa rentoutumaan ja palautumaan stressistä. Liikkuessa pääsee nauttimaan maisemista, luonnonäänistä sekä tuoksuista ja samalla voi tarkkailla eläimiä ja kasveja.
Selkäliiton mukaan perinteinen kävelylenkki on aikuisväestön keskuudessa harrastetuin liikuntamuoto. Se on myös yksi mieluisimmista tavoista liikkua luonnossa ja mikä parasta, sen pariin pääsee jo kotiovelta.
Vaihteluutta ja tehoa kävelyyn saat esimerkiksi porrasharjoittelulla, sillä portaiden nousu kehittää tehokkaasti jalkojen lihasvoimaa sekä parantaa kestävyyttä ja hapenottokykyä. Portaita löytyy useilta ulkoliikuntapaikoilta.
Ota alta itsellesi talteen Selkäliiton muistilista kesäliikuntaan:
- Hyödynnä paikkakuntasi ulkoliikuntapaikkoja ja -maastoja. Ulkona liikkuminen on ilmaista ja virkistää mieltä.
- Liiku kävellen. Käytä portaita, kävele kauppaan tai tutustu lomakohteeseen jalkaisin.
- Nauti kiireettömyydestä, älä stressaa liikunnasta. Peruskunto ei muutaman kevyemmän viikon aikana katoa.
Lisää vinkkejä kesäliikuntaan löydät Selkäliiton Selkäkanavalta.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- 6 huonoa tapaa, joista kannattaa luopua viimeistään nelikymppisenä
- Heräätkö aamuisin hiukset takussa ja pörröllään? Syynä voi olla tyynyliinasi
- Aikuisena oppii, ettei kaikkeen kannata tuhlata energiaansa – nämä 10 asiaa sen todistavat
- Viini vai puoliso? Näissä 13 asiassa viini vie voiton
- Vanhemmat menevät helposti halpaan – näillä lauseilla aikuinen lapsi yrittää manipuloida
- Paksu lompakko ei tee hyvää aviomiestä tai isää – nämä 6 asiaa tekevät
- Kasvata pojastasi tunneälykäs mies – nämä 9 lausetta hänen tulisi kuulla kotona
- Eri sukupolvet säästävät rahaa ihan eri tavoin – näissä asioissa erot näkyvät
- Työpaikka ei enää tahdo kelvata ilman näitä 6 asiaa – ainakaan nykynuorisolle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Vanhempi, ethän sano näitä 11 asiaa aikuiselle lapsellesi – ne satuttavat enemmän kuin arvaatkaan
- 7 kysymystä paljastaa, kuinka hyvin parisuhteenne oikeasti voi – uskallatko kysyä ne kumppaniltasi?
- Tunneälykkäät naiset sanovat usein nämä 3 asiaa – ja se tekee älyttömän hyvää parisuhteelle
- Mies, joka todella rakastaa vaimoaan, sanoo usein nämä 5 asiaa aivan ohimennen
- Jos viihdyt yksin etkä kaipaa turhaa jutustelua, sinulla on todennäköisesti nämä 8 piirrettä
- Yksityisetsivä paljasti merkit, jotka ovat usein paljastaneet pettämisen
- Korkea verenpaine? Katso, mitä kannattaa syödä ja mitä välttää
- Oman arvonsa tunteva nainen vetää rajan näihin 7 asiaan
- Kaksi viattomalta kuulostavaa kysymystä voi olla parisuhteelle paljastava testi – mitä sinä vastaisit?
- Eronnut nainen tarttui terapeutin pelottavalta tuntuvaan ehdotukseen – nyt hän suosittelee samaa muillekin