Lisää tämä öljy kauneudenhoitoosi ja saat terveemmän näköisen ihon
Jokainen haluaa varmasti mahdollisimman hyvältä ja terveeltä näyttävän ihon.
Ihonhoitorutiinit eivät ole tietysti kaikilla samanlaiset, koska esimerkiksi nuori iho tarvitsee erilaista hoitoa kuin ikääntynyt iho. Kuiva ihokin tarvitsee erilaisia tuotteita kuin rasvainen. Mutta on eräs aine, joka vaikuttaa suotuisasti monenlaiseen ihoon. Puuttuuko tämä aine vielä, joka esitellään Indian Express-sivustolla, kauneudenhoitoaineistasi?
Kyseessä on lootuksenöljy, joka saadaan lootuksenkukasta. Siitä löytyy paljon ihon tarvitsemia aineksia, kuten B- ja C-vitamiinia sekä mineraaleja, kuten kupari ja rauta.
Talvella iho menettää paljon kosteutta, kuivuu ja näyttää huonolta. Lootus poistaa iholta kuolleet ihosolut, kosteuttaa ihoa ja saa kasvot sekä kaulan näyttämään taas terveemmiltä. Siinä oleva öljy myös peittää ikääntymisestä johtuvia juonteita ja ryppyjä sekä tasoittaa värimuunnoksia, kun sitä käytetään säännöllisesti.
Jos saat hankittua jostakin lootuksenöljyä, voit tehdä siitä itse seoksen, joka levittyy hyvin iholle. Sekoita sen sekaan hunajaa ja vähän maitoa ja levitä seos iholle. Levitä sitä iholle kaksi kertaa viikossa.
Lähde: Indian Express
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi